Tapio Kettunen
Oodeja valolle - Reliefejä ja veistoksia

20.9.-9.10.2014 | G12 Kuopio

 

Osallistuttuani yli 15 vuoden ajan runsaasti juhlarahojen
ja taidemitalien suunnittelukilpailuihin, on niissä tarvittava
reliefi-ilmaisu käynyt tutuksi ja jättänyt kytemään ajatuksen
että reliefi ilmaisumuotona, ja kookkaampanakin, seinälle
ripustettuna tai osaksi arkkitehtuuria liitettynä ja sopivasti
valaistuna on kiinnostava ja haastava aihealue työstettäväksi.

Reliefini ovat väriltään valkoisia. Puhtaan valkoisella, väreillä
tai patinoinnilla koristelemattomalla reliefipinnalla muoto,
herkkävireinen struktuuri ja tekstuuri pääsevät parhaiten
oikeuksiinsa ja pääosaan, sopivan, sivulta tai ylhäältä
*suuntautuvan valon ja sen aiheuttaman varjoelämän myötä.
Itse asiassa valon rooli valkoisella reliefillä nousee aivan
keskeiseen asemaan, ja tärkeäksi osaksi teosta. Valkoinen
reliefi muuttaa dramaattisestikin olemustaan koko ajan
valaistuksen pienimmästäkin muutoksesta. Esimerkisi
päivänvalon vaihtelusta johtuen teos nousee välillä esiin hyvin
voimakkaana ja tehokkaana, välillä vetäytyen taka-alalle lähes
huomaamattomaksi. Sen antama vaikutelma ei ole koskaan
sama.

Olenkin ajatellut, että reliefini ovat aiheistaan riippumatta
ensisijaisesti "oodeja valolle". Valo on lukemattomin tavoin ja
monessa mielessä niin elintärkeää ainesta, että ansainnee
huomiomme.

Reliefien lisäksi näyttelyssä on mukana uniikkeja pienehköjä
pronssiveistoksia. Veistosten tummanpuhuva olemus ja
rakenteesta johtuva ”läpinäkyvyys” tekevät niistä valkoisten
reliefien valoteemaa toiselta kantilta lähestyvän kokonaisuuden.

Olen toiminut päätoimisena kuvanveistäjänä vuodesta 2000
lähtien, valmistuttuani Kankaanpään Taidekoulusta paria
vuotta aiemmin.

Olen työllistänyt itseäni tilaustöiden ohella erilaisten
taidekilpailujen kautta, joiden tuloksena on toteutunut virallisia
juhla- ja erikoisrahoja 7 kpl, Suomen Mitalitaiteen Killan
vuosimitalit vuosilta 2002 ja 2010, Vihdin kunta-mitali vuodelta
2000, sekä jääkiekon MMkisojen palkinto- ja muistomitalit 2012.
Helsingin Musiikkitalon taidekilpailun 2.sija (teos ulkoalueelle)
on mieleen jäänein "läheltä piti" -tilanne.

- Tapio Kettunen

Lisätietoja: G12 KUOPIO, Minna Canthin katu 15, Kuopio | 044 058 8434 | info@galleria12.fi

 

Talviunelma, 2012