Aarre Kärkkäinen & Marjatta Uusikylä
Suhteita
27.2.-17.3.2016 | G12 Helsinki


 

Maalauksia ihmisten suhteista toisiinsa sekä törmäyksistä
maailman kanssa.

Kaikki ihmissuhteet ovat omanlaisiaan. Arvailua,
väärinkäsityksiä, hyvää tahtoa ja välinpitämättömyyttä.
Ja suhteemme maailmaan, maailmankuvamme, vaihtelee
varmuudesta epävarmuuteen edestakasin, välitilojen kautta.
Laskuri naksuttaa taustalla.

Tekijät ovat kuvataiteen moniottelijoita: maalausta, valokuvaa
ja muu-taidetta, eli   mm. vuorovaikutteista monimediaa.
Maalauksissa heillä molemmilla on lähtökohtana lähes aina
karhea näkemys ihmisistä arjessa. He näkevät vain lähelle.
Likinäköistä taidetta - tosin hiukan tärähtänyttä.

 

Omissa ajatuksissaan liikkuvat surulliset hahmot ja koirat,
linnut varsinkin varikset, apinaa unohtamatta, kiinnostavat.
Meren läheisyys rauhoittaa. Lapsena pääsin useasti mukaan
isäni T.Okkosen ja iso-isäni E.Uusikylän maalausreissuille
veneellä Vaasan saaristoon.
- Marjatta Uusikylä, 2015

 

Koulutukseni on matemaattis-luonnontieteellinen, mutta taiteessa
käsittelen sellaisia luonnon kysymyksiä, jotka eivät käänny
logiikan tai matematiikan kielille, eli  käytännössä käsittelen tunteita.
- Aarre Kärkkäinen, 2015

 

Cv, Aarre Kärkkäinen >
Cv, Marjatta Uusikylä >
Kuvallinen teosluettelo >
          

Lisätietoja:
G12 HELSINKI, Annankatu 16, Helsinki | www.galleria12.fi | 044 717 7177 | g12helsinki@gmail.com


"Kahden kesken", 2015


"Leipää", 2015