Kaisa Kaanela
Rytmi 
12.1. - 31.1.2019 | G12 Helsinki

 

Rytmi sarjan maalaukset on toteutettu vuoden 2018 aikana. Sormenjäljen painalluksella on maalattu rytmikkäitä kuvioita. Osa maalauksista on maalattu toistamalla samaa kuviota vaaka- ja pystyriveittäin. Sormenjäljen painallus muodostaa värillisen rajapinnan. Jokainen painallus ja jälki on erilainen. Kauempana katsottuna kaikki jäljet ovat samaa, muovautuneet osaksi rytmikästä kokonaisuutta. 

Maalaamisessa saman kuvion toistamisessa on elämänfilosofia: elämässä sama toistuu aina sykleissä.

Kehon liike, rytmi, on ollut olennaista maalauksia tehdessä. Saman kuvion ja liikkeen toisto on melkein kuin vaimeasti rummuttava ääni.

Väriä on käytetty osittain massamaisesti. Jossain kohdin painallukset ovat niin ohuita, että alemmat värit kuultavat läpi. Väriä on myös kerrostettu pinta pinnalta, kunnes on saatu haluttu tulos.

Sormenjäljen käyttäminen tunnisteena on vuosisatoja vanha tapa. Eräissä muinaisissa kulttuureissa sormenjäkiä käytettiin tapana ”allekirjoittaa” sopimuksia.

Muinaisessa Babylonissa käytettiin savilaattoja, joihin vaadittiin sormen jälki varmistukseksi. Sormenjälkiä savilaatoilla ja dokumenteissa on löydetty myös muinaisesta Kiinasta ja 1500-luvun Persiasta.  Persiasta on myös säilynyt havainto, jossa todettiin, ettei kahta samanlaista sormenjälkeä ole olemassa.

Kaisa Kaanela, 2018


Kaisa Kaanela on valokuvaaja ja taidemaalari. Hän aloitti taiteen opiskelun Helsingissä 20-vuotiaana: siitä lähtien hän on opiskellut kuvataidetta ja valokuvausta useissa eri kouluissa. Hän kuvailee taiteilijana olemista näin: "Halu oppia kuvataiteesta on matka, jolla ei ole päätepistettä. Taide on ympäröivän maailman tutkimista: teos on suodatettu heijastuma maailmasta ja omista kokemuksista. Minulle taide on myös haava, kipupiste, samalla myös erilaisuuden tunnistamista ja hyväksymistä. Taide on kuin hengittämistä.”


Työskennellessä hänellä on ikkuna aina auki. Näin kadulta tuleva äänimaailma on osa maalausprosessia. Äänet muovautuvat väreiksi ja rytmeiksi. Olennaista on, miten äänet painottuvat, sorisevat ja myös miten liikenteen tuottama vaimea melu on taustalla. 

Kuvallisuuden ja äänen eroa voisi kuvata näin: kuvallisuus on päänsisäistä ja rakentunut vuosien kuluessa. Äänimaailma taas tulee ulkopuolelta ja on tässä ja nyt.  


CV, Kaisa Kaanela >>

 

Lisätietoja:  G12 HELSINKI, Annankatu 16, Helsinki | www.galleria12.fi | 044 717 7177 | info@galleria12.fi