Marja Mali

Aiemmat näyttelyt:
Marja Mali
Monologi

18.2.-9.3.2017 | G12 Helsinki

Näyttelyni nimi, Monologi, syntyi siitä lähtökohdasta, että teokseni ovat yksisuuntaista puhetta niille henkilöille, jotka ovat kuuluneet elämääni. He ovat minua kasvattaneet, vaikuttaneet valintoihini  ja ehkä asenteisiini.  Heitä ei joko enää ole, he ovat muuttaneet muualle tai muuten eivät enää ole elämässäni mukana. Kuitenkin he kulkevat kanssani  muistikuvissani.  Puhun heille kuvieni kautta. Tämä puhe on muilta salattua, hyvin henkilökohtaista.  Kuvat kertovat suhteestamme, joista kaikki eivät ole hyviä ja kauniita. Ne ovat tärkeitä siksi, että kaikki nämä kohtaamiset ovat muokanneet minuuttani.

Marja Mali, 2016

 

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Esittelykuvat
Näyttelyt
Marja Mali
Maalauksia
01.02 - 20.02.2024
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa