J-P Metsävainio

J-P Metsävainio
Kuvataiteilija ja astrovalokuvaaja

Metsävainion teokset pohjautuvat pitkäkestoiseen astronomiseen havainnointiin, jossa yksittäinen teos voi syntyä satojen tuntien valotuksen tuloksena.

Metsävainion kuvat eivät ole dokumentaarisia esityksiä avaruudesta, vaan itsenäisiä taideteoksia, joissa väri, rakenne ja sommittelu rakentuvat kerroksellisesti ajan kuluessa säilyttäen kuitenkin tieteellisen tarkkuutensa.

Metsävainion teoksia on julkaistu ja esitetty laajasti kansainvälisissä yhteyksissä. Vuonna 2025 yksi hänen teoksistaan valittiin viiden parhaan kuvan joukkoon (Top 5 Best Photo of the Year) kansainvälisessä ja arvostetussa Amateur Photographer -julkaisussa. Hänen kuvansa ovat olleet esillä ja käytössä myös Smithsonian Instituutin, NASA:n ja National Geographicin julkaisuissa. Hänen teoksiaan on käytetty Vatikaanin Observatorion virallisen vuosikalenterin kansikuvana usein viimeksi vuoden 2026 painoksessa.

Viime vuosina Metsävainio on laajentanut työskentelyään valokuvan rinnalla myös tilallisiin ja kolmiulotteisiin teoksiin, kuten 3D-stereokuvat Sir Brian Mayn kanssa julkaistuissa kirjoissa.

 

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näyttelyt
J-P Metsävainio
Nocturne
14.05 - 02.06.2026
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa