Maija SantalaPertti SummaElina Tammiranta-Summa

AINA ON VÄREJÄ HEILLE, JOTKA HALUAVAT NÄHDÄ NIITÄ.
29.01 - 17.02.2022

Maija Santala
Maalaan pääasiassa abstrakteja öljyvärimaalauksia.
Värien vuorovaikutus ja merkitys on maalausteni keskeisenä kohteena. Keskeinen sisältö on väri. Pyrin saavuttamaan väriyhdistelmillä sellaisen hohdon, joka on enemmän kuin yksittäisten värien summa ja joka jäisi vaikuttamaan muistiin kokemuksena.

Käsittelen joitakin väri-ideoita sarjamaisesti.

Olen intuitiivinen maalari ja etsin muotoa kädenjäljen rytmistä.

Maija Santala, 2022

 

Pertti Summa
Mielessäni pyörivät asiat ja aiheet häipyvät ja muuttuvat maalatessa. Työstäni tulee keskittymisen kohde, eikä siinä ole muuta sisältöä. Voin antaa maalaukselleni vain olemassaolon tehtävän. Kuitenkin sisältö, ilman narratiivisia elementtejä, on jokaisessa ihmisen toteuttamassa asiassa.

Teoksen katsojalla on tietenkin, taiteilijan lisäksi, oikeus lisätä tarkentavia attribuutteja näkemälleen. Taiteilija antaa teokselle mielessään yhden merkityksen, katsoja toisen. Kumpikin on oikeassa, vaikka merkitykset eivät kohtaisikaan. Liekö sillä edes väliä. Maalaus syntyy aina elämän osana, sekä taiteilijan, että katsojan kokemana.

Punainen väri, en osaa sanoina, yritän maalaten.

Pertti Summa, taidemaalari

 

Elina Tammiranta-Summa
Maalauksissani tavoittelen tunnelmaa tai vaikutelmaa. Haluan tehdä maalausta kuin kulkisin matkaa, kohti tuntematonta, jonka muodon periaatteessa tunnen, mutta en ole nähnyt sellaisenaan.

 Perustana on väri ja värin maailmaan uppoutuminen.

Työskentelyni on katsomista ja reaktioita, nautinnollista peliä ilmaisun kentällä.
Maalatessani sanat ovat tarpeettomia, pyrin välttämään asioiden sanallistamista. Minulle musiikin kuuntelu tai täysi hiljaisuus ovat keinot, joiden avulla voin keskittyä ja pystyn tekemään ratkaisut vaistomaisesti ja vapaasti. Etenen hitaasti kerros kerrokselta, ajattelu ja intuition seuraaminen vaatii aikaa.

Aiheella ei ole merkitystä, se voi kahlita ilmaisua. Maalaaminen, koko työprosessi on tärkeintä ja jos teos on onnistunut, sen tueksi ei tarvita tarinoita. Katsojalla on vapaus rakentaa omat tarinansa ja nähdä kaikki toisin. Teen näkyväksi sitä mitä en muilla tavoilla osaa ilmaista. Arkistakin arkisempaa arkea ja sen sävyjä.

Elina Tammiranta-Summa, kuvataiteilija

 

 

Aiemmat näyttelyt:
Maija Santala

18.5. – 6.6. 2019 | G12 Helsinki

Taiteilijan teokset taidekaupassa esillä näyttelyssä
  • Santala Maija

    Vihreä

    2021 110 x 92 cm Maalaus, öljy 2500 € tai 104 €/kk Tilattavissa
  • Tammiranta-Summa Elina

    Tondo 2

    2022 60 x 60 x 4 cm Maalaus, akvarelli 800 € tai 33 €/kk Tilattavissa
  • Tammiranta-Summa Elina

    Poem sarjasta

    40 x 40 x 4 cm Maalaus, akvarelli 600 € tai 25 €/kk Tilattavissa
  • Tammiranta-Summa Elina

    Poem sarjasta

    2021 40 x 40 x 4 cm Maalaus, akvarelli 600 € tai 25 €/kk Tilattavissa
  • Tammiranta-Summa Elina

    Poem sarjasta

    2021-22 20 x 20 x 4 cm Maalaus, akvarelli 400 € tai 20 €/kk Tilattavissa
  • Tammiranta-Summa Elina

    Ovale 9

    2021-22 40 x 50 x 2 cm Maalaus, akvarelli 700 € tai 29 €/kk Tilattavissa
  • Tammiranta-Summa Elina

    Ovale 8

    2021-22 40 x 50 x 2 cm Maalaus, akvarelli 700 € tai 29 €/kk Tilattavissa
  • Tammiranta-Summa Elina

    Ovale 6

    2021-22 40 x 50 x 2 cm Maalaus, akvarelli 700 € tai 29 €/kk Tilattavissa
  • Tammiranta-Summa Elina

    Ovale 13

    2021-22 40 x 50 x 2 cm Maalaus, akvarelli 700 € tai 29 €/kk Tilattavissa
  • Tammiranta-Summa Elina

    Ovale 11

    2021-22 40 x 50 x 2 cm Maalaus, akvarelli 700 € tai 29 €/kk Tilattavissa
  • Summa Pertti

    2022/3

    2022 100 x 100 x 5 cm Maalaus, tempera 3000 € tai 125 €/kk Tilattavissa
  • Summa Pertti

    2022/2

    2022 100 x 100 x 5 cm Maalaus, tempera 3000 € tai 125 €/kk Tilattavissa
  • Summa Pertti

    2021/1

    2021 150 x 150 x 6 cm Maalaus, tempera 5000 € tai 208 €/kk Tilattavissa
  • Summa Pertti

    2021-22/4

    2022 100 x 100 x 5 cm Maalaus, tempera 3000 € tai 125 €/kk Tilattavissa
  • Summa Pertti

    2021-22/1

    2022 100 x 100 x 5 cm Maalaus, tempera 3000 € tai 125 €/kk Tilattavissa
  • Santala Maija

    Vaaleanpunainen

    2018 70 x 59 x 5 cm Maalaus, öljy 950.00 € tai 40 €/kk Tilattavissa
  • Santala Maija

    Tummanpunainen

    2011 120 x 100 x 5 cm Maalaus, öljy 2800.00 € tai 117 €/kk Tilattavissa
  • Santala Maija

    Sinistä ja vähän vaalenpunaista

    2019 130 x 100 x 5 cm Maalaus, öljy 3000.00 € tai 125 €/kk Tilattavissa
  • Santala Maija

    Aniliininpunainen

    2019 120 x 90 x 5 cm Maalaus, öljy 2800.00 € tai 117 €/kk Tilattavissa
  • Santala Maija

    Oranssi ja vähän vihreää

    2014 120 x 100 cm Maalaus, kangaspohja, öljy 2500 € tai 104 €/kk Tilattavissa
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa