Ann Simberg
K A I K U J A | E c h o e s02.07 - 29.07.2025
K A I K U J A | E c h o e s
2.7. – 29.7.2025 | Galleria G12, Helsinki
Ann Simberg esittelee G12:n näyttelyssä teoksiaan toista kertaa Helsingissä.
Hän on suomalainen, mutta asuu ja työskentelee Lontoossa. Hänen isoisänsä oli taiteilija Hugo Simberg.
Ann Simberg on koloristi. Hänen maalauksiensa aiheet kumpuavat maisemista, sekä sisäisistä että ulkoisista.
Simbergin maalausprosessi voi olla nopea tai sitten vuosia kestävä. Hän käyttää vesiväri tekniikkaa, mutta maalaa öljyväreillä.
Simbergin maalaukset ovat moniselitteisiä ja ne voidaan nähdä sekä abstrakteina että hahmoina.
Maalaukset ovat matkalla maisemista tulevaisuuteen. Ne kommentoivat maailman tapahtumia nyt tai mitä tapahtuu tulevaisuudessa.
Ann Simberg käsittelee uusissa maalauksissaan kaikuja.
Kaiku muodostuu, kun ääni heijastuu jostain pinnasta ja saapuu kuulijan korvaan hieman alkuperäistä ääntä myöhemmin.
Simberg kokeilee kuinka kaikua voisi myös maalata.
Hänen ajatuksensa on, että katsoja kokee kaiun tapaisen ilmiön katsoessaan maalauksien väriyhdistelmiä.
HUOM.
Taiteilija Ann Simberg on tavattavissa gallerialla aina torstaista lauantaihin koko näyttelyn ajan.
La 19.7. klo 14.-14.30 gallerialla esiintyy Tuomo Karjalainen / ’Cinematic Dream Guitar’.
Tuomo plays an acoustic guitar music that he describes as Cinematic Dream Guitar. This is a colourful and romantic combination of classical, rock, world and soundtrack music. Tuomo lives in London (UK) and plays live regularly. You can listen to his music at TuomoK.com.
https://www.instagram.com/tuomo.karjalainen/
https://youtube.com/@tk3141?si=odfkJdoEhLUCzryb
Lisätietoja: Galleria G12 | Annankatu 16, Helsinki | 044 717 7177 | ti-to 12-17, pe-su 12-16 | info@galleria12.fi
Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa