Ilona Cutts

Ilonan maalaukset kuvaavat antropomorfisia olentoja sekä tyttöhahmoja, joita ympäröivät luonto sekä esineet, joilla on symbolinen ja eteerinen lataus. Pop-kulttuurin ja henkisten energioiden vaikutuksesta hänen visuaalinen tarinankerrontansa liikkuu kiehtovasti suloisen ja julman rajapinnalla. Teoksissaan hän pohtii ajoittain myös ihmisen ja luonnon välistä haurasta ja monisyistä suhdetta.

Ilonan sanoin: ”Luon taidetta tietoisuuden luomista varten. Jos voisin parantaa maailman kaikelta sairaudelta tekisin sen. Kun en sitä kuitenkaan voi tehdä, toiveenani on se että voisin luoda taiteeni kautta kanavan toiseen ulottavuuteen jossa löytyy lohtu, ”Lumottu Maailma” ilman surua ja kipua.”

Ilona on syntynyt diplomaattiperheeseen ja kasvanut monikulttuurisessa ympäristössä. Hän on suorittanut kuvataiteen kandidaatin tutkinnon Kankaanpään taidekoulussa (1995) sekä opiskellut Lontoon Central Saint Martin’s College of Art and Designissa.

Hänellä on ollut näyttelyitä Suomessa, Pariisissa, Meksikossa, Espanjassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Brasiliassa. Hänen teoksiaan on useissa merkittävissä kansainvälisissä kokoelmissa, mukaan lukien Oulun modernin taiteen museo. Ilona asuu Atlantassa, Georgiassa, romanttisessa valkoisessa talossa miehensä sekä koiran ja kissan kanssa. Maalaamisen ohella hän nauttii luonnossa vaeltamisesta, eläinten kanssa keskustelemisesta ja suklaan syömisestä.

CV

Jäsenyydet: Taidemaalariliitto. Espoon Kuvataiteilijat. Atlanta Artist Association. Alpharetta Arts Guild.

 

Yksityisnäyttelyt

2024 Lucid Dreams. Revolution Gallery, Buffalo, NY. USA

2022 Homecoming. Spruill Art Gallery. Atlanta, USA

2022 Aarni Galleria, Espoo. Finland

2019 Aika ja ajattomuus . Koivulinna Galleria, Pukkila.

2018 Regina Gallery. Atlanta, GA. U.S.A

2016 The Other side. Katariina Galleria. Helsinki

2014 Creatures. Art Alex Galleria, Bulevardi 12, Helsinki

2013 In Vino Veritas. Art Alex Galleria, Bulevardi 12, Helsinki

2012 Kingdom Come. Jorvin Sairaala. Espoo , Finland

2012 Kingdom Come. Art Alex Galleria, Helsinki

2011 Unhappy Rabbits. Art Alex Galleria, Helsinki

2010 Mondo Bizarro. Art Alex Galleria, Helsinki

2009 Tuhma Tyttö. Art Alex Galleria, Helsinki

2009 Tuhma Tyttö. Espooon Kulttuurikeskus, Finland

2008 Bulldog Club of America Show. Philadelfia, USA

2008 Ei Päätä eikä häntää. Galleria Art Alex. Helsinki, Finland

2007 Koiran elämää . Galleria Art Alex. Helsinki, Finland

2007 Koiran elämää. Taidemeklarit Galleria. Helsinki, Finland

2007 Koiran elämä. Jorvin Sairaala. Helsinki, Finland

2007 Koiran elämä. Jardin Borda Museo. Cuernavaca, Meksiko

2003 Sarjakuvia. Suomen Suurlähetystö. Meksiko City

2003 Peepo Pieni Kirahvi. Suomen Suurlähetystö, Meksiko City

2000 Ilona by Ilona. San Angel Kulttuurikeskus. Meksiko City

1999 Vai lekkiä? Samuel Menache Galleria. Meksiko City.

1998 Tietokoneen Hyökkäys. Be`19 Galleria. Helsinki, Finland

1998 Tietokoneen Hyökkäys. Suomen Suurlähetystö, Meksiko City

1997 Katoneet Kasvot. Raul Anguiano Kulttuurikeskus, Meksiko City.

1996 Miesten Puvussa. Expo Art Galleria. Madrid, Espanja

1996 Miesten Puvussa. Speakeasy Galleria. Madrid, Espanja

 

Yhteisnäyttelyt

 

2026 (Tulossa) Iittala talvi-naivistit näyttely. Iittala, Hämeenlinna. Finland

2025 Kittens in Mittens. Inverarity Gallery, Skotlanti

2025 Grimm Allegory. Poetic Tiger Gallery, Yhdysvallat

2025 Kesänäyttely. Espoon Taidelainaamo, Espoon Kuvataiteilijat

2025 Teosvälitys näyttely. Helsinki, Finland

2024 Teosvälitys näyttely. Helsinki, Finland

2023 Raconteur. The Bascom Center for the Arts, North Carolina. USA

2023 Parallel Lost, Gristle Gallery New York, USA

2023 Ladies to the front. Parlor Gallery, New Jersey, NY. USA

2022 “Festival de Arte Contemporaneo”, Torreo Nascente de Cordoaria, Lissabon. Portugali

2022 “Salon des refuses” , Wausau Nykytaiteenmuseo, Wisconsin. USA

2022 Ava International. Enokojima Art, Culture and Creative Center. Osaka, Japan

2021 “Earth to sky” . Van der Plas Galleria, New York, NY. USA

2021 “Let’s Face it”. Alpharetta Arts Center, Alpahretta, USA

2020 “The Unseen” , Stone Sparrow Gallery, New York. USA

2020 “Tarot” , Hive Art Gallery , Los Angeles . USA

2019 “False Face” , Stone Sparrow Gallery, New York. USA

2019 Georgia Artists, Abernathy Arts Center, Atlanta. Yhdysvallat

2018 Snowglobe. EBD4 Gallery, Atlanta, USA

2018 “Liisa Ihmemaassa”. SINKKA, Keravan Taidemuseo. Kerava.

2018 Meow. Abernathy Arts Center. Atlanta, GA. Yhdysvallat

2018 The Finnish Illusion (Ilona Cutts, Katja Tukiainen, Maria Wolfram) Suomen Suurlähetystö, Washington, D.C. Yhdysvallat

2018 The Finnish Illusion (Ilona Cutts, Katja Tukiainen, Maria Wolfram) Spruill Gallery. Atlanta, USA

2013 – 2018 Teosvälitys. (Taidemaalariliiton jäsen näyttely). Kaapelitehdas, Helsinki

2012 Auguste Clown Galleria. Sydney, Australia

2012 About Face. WWA Gallery. Los Angeles, California. U.S.A

2005, 2006 Kansainvälinen Ulkomaalaistenpäivä. Cuernavaca, Mexico

2004 Kansainväinen Ulkomaalaistenpäivä. Cuernavaca, Meksiko

2002, 1999 Nuoret Taiteilijat. Queretaron Kaupungin Museo, Meksiko

1998 Galleria Kin, Mexico City. Meksiko

1997 Nuorten Näyttely, Taidehalli. Helsinki.

1996 Galleria Detursa. Madrid. Spain

1993 Classical and Contemporary Gallery. Mexico City. Meksiko

1991 Nuorten Näyttely, Hyvinkään Kaupunginmuseo, Finland

 

Apurahat : Taiteelliseen työskentelyyn. Suomen Kulttuurirahasto, 2018. TAIKE Korona apuraha 2021.

Taiteilijaresidenssit: 2019 Tapiolan Taiteilijaresidenssi

 

Lehdistö:

Läsiväylä, 2022. TAIDE-LEHTI Syyskyy 2013 Kansikuva. Taidehistorioitsija Pessi Raution kritiikki. Helsingin Sanomat –1997. Läsiväylä-2008, Suomen Silta – Kansikuva. 2007 num. 3, Expatrium – Kansikuva

Finn Fashion-2007, Ilona Lehti- 2008, Koiramme-2008, Bulldoggi-Kansikuva. 2008

Welcome to Finland- 2010, Coilhouse Magazine- Issue 5 ja 6. Jne

 

Yksityiskokoelmat

Oulun Taidemuseo. Sampo Group. Helsinki , Jorvin Sairaala. Helsinki, Finland, Finland Wärtsilä. Meksiko City, Mexico. El Borcegui Kenkä Museo. Meksiko City, Meksiko Warner Brother`s Music. Madrid, Espanja. La Caverna Rock Club. Madrid, Espanja

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa