Elina Salonen

Elina Salonen on kuvanveistäjä ja lasitaiteilija. Teoksissaan hän tutkii ihmisen ja luonnon suhdetta. Salonen on kiinnostunut siitä, miten luonto vaikuttaa ihmiseen ja myös ihmisen vaikutuksesta luonnon tilaan. Hän tallentaa veistoksiin muistoja vaelluksilta luonnossa, nähty ja koettu saa uuden muodon.

Keramiikkaveistoksiin tallentuu pintakuvioita ja pieniä yksityiskohtia. Lasiveistoksissa yhdistyvät läpinäkyvyys, pelkistetyt muodot ja lasiin kaiverretut kuviot. Tällä hetkellä Salonen työskentelee Hämeenlinnan työhuoneellaan.

 

 

Aiemmat näyttelyt:

Elina Salonen
METSÄSTÄ JA VESILTÄ

27.11. – 16.12.2021
Galleria G12,  tila 2

Näyttelyn nimi tulee keramiikkaveistoksista, jotka muodostavat teoskokonaisuuden Metsästä ja vesiltä. Teos sai alkunsa pari vuotta sitten. Ulkomaan taiteilijaresidenssi ja matkat peruuntuivat, silloin pakkasin rinkan ja suuntasin lähimetsiin. Aloitin kotiresidenssin jonka aikana luonnostelin ulkona, havainnoin tuttuja metsiä ja järviä. Samoja reittejä kulkiessa huomio alkoi kiinnittyä pieniin yksityiskohtiin. Pysähdyin piirtämään jäkäläkuvioita tai tarkkailemaan aaltoja.

Veistokset ovat palasia luonnosta ja kertovat retkistäni. Katsoja voi yhdistää niihin omia kokemuksiaan ja tutkia muovaamiani yksityiskohtia.

Elina Salonen, 2021

 

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näyttelyt
Elina Salonen
METSÄSTÄ JA VESILTÄ
27.11 - 16.12.2021
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa