Simo Hannula

Simo Hannula (s. 1932, Konginkangas – k. 2016) oli suomalainen taidemaalari, kuvataiteilija ja taidegraafikko. Hän opiskeli Turun taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1950–1951.

 

Simo Hannula tuli tunnetuksi 1960-luvulta alkaen eräänä kansainvälisesti tunnetuimpana ja palkituimpana suomalaisena taidegraafikkona. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1969 ja professorin arvonimi 1993.

Hannula työskenteli käsityöläisen hartaudella ja hallitsi metalligrafiikan eri tekniikat ja litografian. Varhaistuotannossaan hän yhdisti etsaukseen pehmeäpohja- tai akvatintatekniikan. Vähitellen hän siirtyi pelkkään etsaukseen.

Teoksissaan hän kuvasi usein luontoa sen monimuotoisuudessa. Hannulan surrealistisena kautena 1960-luvulla syntyi komeita avaruusfantasioita. 1970-luvun alussa Hannulan taiteeseen tuli kantaa ottava sävy. Hän halusi puhua luonnon ja ihmisyyden puolesta teknologian voittokulkua vastaan.

Simo Hannula teki jossain määrin exlibriksiä. Hän sai palkintoja eräissä kansainvälisisissä exlibris-kilpailuissa, muun muassa Grand Prix -palkinnon François Rabelais’n kunniaksi järjestyssä kilpailussa 1994. Jyväskylän yliopiston kirjaston exlibris-kilpailussa 1996 Hannula sai kaksi kunniamainintaa.

Hannula asui Sammatissa. Myös Simo Hannulan poika Pekka Hannula (s. 1961) on kuvataiteilija.

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa