Åsa Hellman

Keramiikkataiteilija Åsa Hellman on valmistumisestaan keraamikoksi vuonna 1973 tehnyt merkittävän ammattiuran sekä kansainvälisesti että Suomessa. Jatko-opintojen aikana Royal College of Artissa Lontoossa hän oppi valmistamaan omia kirkkaanvärisiä engobevärejä, joita hän yhdistää metallinhohtoisiin lysterilasitteisiin – samaan aikaan kotimainen keramiikka melkein poikkeuksetta oli rustiikkia ruskehtavissa väreissä. Suomalaisessa keramiikkataiteessa hänellä on persoonallinen ja helposti tunnistettava muoto- ja värikieli, joka vaatii aikaa vieviä käsityötekniikoita, joita harvalla nykypäivän taiteilijoista on kärsivällisyyttä oppia. Vuodesta 1993 Åsa Hellmanilla on ollut oma keramiikka-ateljee Porvoossa.

 

Keraamikkoammattinsa ohessa Åsa Hellman on toiminut vuosina 1971-2010 taidekriitikkona HBL:lle. Hänen kirjansa Taidekeramiikka Suomessa (Otava, Thames & Hudson, Söderströms) valittiin 2004 Vuoden taidekirjaksi. Hän on osallistunut näyttelyihin yli 20:ssä maassa ja hänen teoksia löytyy mm. Victoria & Albert Museum, Lontoo; Nationalmuseum, Tukholma; Röhsska Museet, Göteborg; EMMA Espoon modernin taiteen museo, Salon taidemuseo, Designmuseo Helsinki, Wäinö Aaltosen museo, Eduskunnan taidekokoelmat ja Porvoon museo.

Åsa Hellman julkaisi vuonna 2020 omaelämänkerran Savea, unelmia / Lera, drömmar/ Clay, dreams (Parvs).

_________________

 

Keramikkonstnären Åsa Hellman har sedan hon år 1973 utexaminerades som keramiker gjort en prominent yrkeskarriär både internationellt och i Finland. Under post graduate studier vid Royal College of Art i London lärde hon sig att tillverka egna granna engobfärger som hon kombinerar med metallskimrande lysterglasyrer – detta redan under en tid då finsk keramik nästan utan undantag var rustik i jordbundna färgnyanser. Inom finländsk keramikkonst har hon ett personligt, lätt igenkännbart form- och färgspråk som ofta förutsätter tidskrävande hantverkstekniker som få av dagens konstnärer har tålamod att lära sig. Sedan 1993 har Åsa Hellman en egen keramikateljé i Borgå

Vid sidan om keramikeryrket har Åsa Hellman under åren 1971 – 2010 verkat som konstkritiker för HBL. Hennes bok Keramikkonsten i Finland (Otava, Thames & Hudson, Söderströms) valdes år 2004 till Årets konstbok. Hon har deltagit i utställningar i över tjugo länder och är representerad i bl.a. Victoria & Albert Museum, London; Nationalmuseum, Stockholm; Röhsska Museet, Göteborg; EMMA Esbo moderna konstmuseum, Salo Konstmuseum, Designmuseet Helsingfors, Wäinö Aaltonens museum, Riksdagens konstsamlingar och Borgå museum.

År 2020 publicerade Åsa Hellman den självbiografiska boken Savea, unelmia / Lera, drömmar/ Clay, dreams (Parvs).

_________

 

Åsa Hellman makes unique ceramic pieces using a wide range of techniques such as throwing, hand building and slab-building. Her work consists of wall-reliefs and sculptures as well as big plates and pots. Most pieces are made of high-fired stoneware, decorated with coloured engobes and sometime lustres. Her most important public commissions are two big wall-reliefs for the restaurant of the cruising-vessel Birka Princess, as well as a large relief for Kårböle Elementary School in Helsinki. Works in her own studio in Porvoo since 1993.

Nature and the beauty of the Finnish landscape has a central place in my artwork.   I am much inspired by walks in the forest as well as by spending time watching the magic scenery at the seaside or by the lakes. Constantly changing hues and shapes of trees, plants and water never cease to fascinate me and these wonders of nature will sooner or later appear in the form of ceramic art pieces.

During childhood I spent several summers in Southern Europe, mainly in Provence.  I also studied art history before studying ceramics. All this brought me close to the ancient cultures of the Mediterranean region and my love of ancient art — Etruscan terracotta, Islamic tiles and Egyptian wall painting –is reflected in my work, if not directly then in spirit. 

I am drawn to large formats and use strong colors and decorative patterns. My techniques include modelling, slab-building, wheel-throwing and press-moulding.  I try to create varied surface structures and apply colored slips by brush or sponge in several layers, sometimes using graffito and wax-resist. The infinite possibilities of ceramic techniques provide an enjoyable and endless challenge!

Åsa Hellman

 

 

CV

ÅSA HELLMAN
s. 1947, Porvoo

Tekee uniikkikeramiikkaa: seinälaattoja, isoja maljakoita, vateja, reliefejä ja veistoksia. Työskentelee erivärisillä korkeapolttoisilla kivitavaramassoilla käyttäen voimakkaita engobe-värejä sekä lysterilasituksia. Suurin julkinen tilaustyö on reliefi ”Albatross” sekä ”Vedenalainen maisema” risteilijälaiva Birka Princessin ruokailusalissa sekä Helsingin kaupungin taidetoimikunnan tilaama neljä metriä pitkä seinälaatta Kaarelan ruotsinkielisellä ala-asteella. Työskentelee omassa keramiikkastudiossa Porvoossa.

IAC: n (International Academy of Ceramics) jäsen.

Opinnot:
1978 – 1979    Royal College of Art, London, keramiikkaosasto
1974 – 1975    Belgradin Yliopisto, Taideteollinen tiedekunta
1969 – 1973    Taideteollinen Korkeakoulu, keramiikkaosasto
1967 – 1969    Helsingin Yliopisto, taidehistorian cum laude – arvosana

Kokoelmat sekä julkiset työt:
Victoria & Albert Museum, Lontoo;  Tukholman kansallismuseo;  Designmuseo, Helsinki;  Rhösska Museet, Göteborg;  Wäinö Aaltosen Museo, Turku;  Belgradin taideteollisuusmuseo;  Porvoon museo;  Valtion Vierastalo;  Hotelli Vaakuna;  Risteilijälaiva Birka Princess;  Porvoon Seudun Terveyskeskus; Fexima Oy;  Fortumin taidesäätiö; Eduskunnan taidekokoelmat;  Trondheimin taideteollisuusmuseo;  Telenokia;  Finn-Stroi; Ruotsin valtion taidetoimikunta (Ruotsin pääministerin asuntoa varten);  EMMA Espoon modernin taiteen museo;  Suomen Käsityön Museo, Jyväskylä;  Pro Artibus – kokoelma, Valtion taidekokoelmat, Salon taidemuseo.

Palkinnot:
2010   Valtion Taiteilijaeläke
2005  Vuoden taidekäsityöläinen
2004  Vuoden taidekirja (Taidekeramiikka Suomessa, -kirjan päätoimittajana Otava 2004)
2002  Stina Krook Säätiön kulttuuripalkinto
1997   Porvoon kaupungin kulttuuripalkinto
1996   Kansainvälinen kilpailu L´Europe à Table, Macon, Ranska II palkinto (työryhmässä)
1981    Valtion taideteollisuuspalkinto

Julkaisutoiminta:
2020  Savea,unelmia – Lera, drömmar – Clay, dreams, omaelämäkerta, Parvs
2006  Keramikkonsten i Finland, Söderströms/Otava
2004  Taidekeramiikka Suomessa-kirjan (Vuoden taidekirja 2004) päätoimittaja, Otava
2004  Ceramic Art in Finland – A Contemporary Tradition, päätoimittaja, Thames & Hudson
1971-2011 Toiminut Hufvudstadsbladetin taide ja taideteollisuuskriitikkona

Julkaissut noin 180 taidealan artikkelia mm. seuraavissa lehdissä: HBL, HS, Crafts, Form, Heimatwerk, Ceramics Art & Perception, Uusimaa, Borgåbladet

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Esittelykuvat
Näyttelyt
Åsa Hellman
Slow Clay
12.11 - 01.12.2022
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa