Niina Hiltunen

Niina Hiltunen (s. 1979) on valmistunut kuvataiteilijaksi (YAMK) Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2021 ja on tällä hetkellä jatko-opiskelijana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa valmistellen väitöstutkimusta tekstiilitaiteesta.

Hiltunen työskentelee Nokialla Nanson vanhassa tekstiilitehtaassa. Hänen työskentelynsä on lähtökohtaisesti monitaiteista, eri taiteenlajeja yhdistävää. Taiteellinen työskentely tekstiilimateriaalia käyttävänä kuvataiteilijana ja tekstiilitaiteilijana nojaa vahvasti hänen aiempaan koulutukseensa kielitieteissä vieraiden kielten parissa sekä pitkään musiikkiharrastukseen. Kielistä onkin muodostunut Hiltuselle vahva metafora taiteellisessa työskentelyssä. Hiltunen työskentelee mielellään myös monitaiteisissa työryhmissä, kuten Kädet kertovat -teoksessa. Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa ryhmänäyttelyissä kotimassa ja ulkomailla. Kesällä 2023 Hiltunen on mukana Kädet kertovat -tekstiili- ja -videoteoksillaan seitsemättä kertaa järjestettävässä kansainvälisessä tekstiilitaiteen triennaalissa Riikassa, Latviassa.

 

 

 

CV

KOULUTUS
2022- Jatko-opiskelija, väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto
2020–2021 Tekstiilitaide -sivuaine, Lapin yliopisto
2020–2021 Kuvataiteilija (YAMK), Turun AMK:n Taideakatemia
2013–2015 Artesaani, sisustustekstiilit, Wetterhoff-koulutus, Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna
1998–2003 FM, Saksan kieli ja kulttuuri, Englantilainen filologia, opettajan pedagogiset opinnot, Jyväskylän yliopisto

JÄSENYYDET
Taiteilijat O, Tekstiilitaiteilijat TEXO, Ornamo
Uuden tekstiilitaiteen yhdistys UUTE ry
Suomen Väriyhdistys SVY ry
European Textile Network
Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry
Kuvasto ry

APURAHAT JA TUNNUSTUKSET
2022 Korona-apuraha taiteelliseen työskentelyyn, Taiteen edistämiskeskus
2020 Kohdeapuraha (Hiltunen, Kyytinen, Malviniemi & Silén) monitaiteellisen teoskokonaisuuden tuottamiseen, Taiteen edistämiskeskus
2020 Taiteelliseen työskentelyyn Kangasalan kaupunki, Björkqvistin rahasto
2018 Stipendi taideprojektiin tekstiili- ja yhteisötaiteen menetelmin, Tekstiilikulttuuriseura ry
2018 Näyttelyapuraha Kangasalan kaupunki, Björkqvistin rahasto
2015 Vuoden Artesaani 2015 -kilpailu, finalisti Suomen Kädentaidot -messut
2015 Stipendi parhaalle käsi- ja taideteollisuusalan valmistuvalle artesaanille, Wetterhoff-säätiö

KURATOIDUT NÄYTTELYT
2023 The 7th Riga International Triennial of Textile and Fiber Art Tradition & Innovation, The Museum of Decorative Arts and Design & The Art Museum RIGA BOURSE
2023 Pirkanmaa muotoilee VIII, Terde Finlayson, Tampere
2021 Kaari, Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry:n 20-vuotisnäyttely Galleria Laikku, Tampere; Galleria2, Pirkkala
2020 Pirkanmaa muotoilee VII Finlayson Area, Tampere
2019 Wool Works Craft Corner Galleria, Helsinki
2019 Wool Works Craft in the Bay Gallery, Cardiff, Wales, UK

YKSITYISNÄYTTELYT
2023 Todellisuuksia, Galleria Moletti, Forssa
2023 Todellisuuksia, Galleria G12, Helsinki
2019 Niina Hiltunen & Koivisto Studio, Protoshop, Oulu
2019 Tekstiilitaidetta Loftet, Vaasa
2018 Habitare, oma osasto Taidekäsityö-alue, Ahead-halli Helsinki
2018 Varjosta valoon – näyttely osana Pirkanmaan kulttuurihyvinvointisuunnitelmaa Tampereen psykiatria- ja päihdekeskus
2017 Valoa ja varjoja väreissä Taidetila Terra, Kangasala

RYHMÄNÄYTTELYT
2023 Jatkuvuus, Taidekollektiivi 10+1, Galleria2, Pirkkala
2022 Reflections Georgian Gallery, Newtownards, Pohjois-Irlanti, UK
2022 Jatkuvuus, Taidekollektiivi 10+1, Finlayson, Tampere
2022 Tekstiili-installaatio UUTE ry Galleria Mutteri, Helsingin Juhlaviikot, Helsinki
2022 Jatkuvuus, Taidekollektiivi 10+1, Galleria Paperihuone, Hämeenlinna
2022 Jatkuvuus, Taidekollektiivi 10+1, Galleria Patina, Jyväskylä
2021 Katoavaisuus, Taidekollektiivi 10+1, Höyry Galleria, Korpilahti
2021 Katoavaisuus, Taidekollektiivi 10+1, Varikko Galleria, Seinäjoki
2021 Ennen kaikkea, Galleriat Seinä, Hämärä ja Lyhty, Rovaniemi
2020 Katoavaisuus, Taidekollektiivi 10+1, Teijon Masuuni, Teijo

MUUT TAIDEPROJEKTIT / YHTEISÖTAIDETYÖSKENTELY
2022 Kädet kertovat Kalevan Navetta / Seinäjoen Taidehalli, Seinäjoki
2021 Kädet kertovat Vaasan kaupunginteatteri, Vaasa
2021 Kädet kertovat ensi-ilta Kokkolan Talvitanssit -festivaali
2021 Yhteisöllinen taidetekstiili -työpaja muistisairaille Kontukoti, Tampere
2020 Tunne, kudo – yhteisöllinen kudontatapahtuma Vooninki, Tampere
2019 Mikä kauneus mikä vapaus, Aines – tanssi- ja musiikki-improvisaatioryhmän esitys Tampere-talo, Aulaklubi
2019 Jampesterin kesäpäivä, yhteisötaideprojekti Tampereen NMKY:n Messinpaja
2019 Feel the Weave – yhteisötaidekudonta Craft in the Bay Gallery, Cardiff, Wales UK

LUENNOT
2022 Art & Well-being – Feel the weave. Tekstiilitaiteen käytöstä taiteen uusissa konteksteissa. Craft NI Gallery, Belfast; Georgian Gallery, Newtownards, Pohjois-Irlanti, UK
2022 Tekstiilitaiteilija Kirsti Rantasen teosten ilmaisuvoima, Suomen käsityön museo, Jyväskylä
2020 Mikä minusta olisi pitänyt tulla isona, Weaving Roadshow -seminaari, Kaustinen
2018 Art & Accesibility – How to reach out to special audiences and beyond galleries? Makers Guild Wales, Cardiff, Pohjois-Irlanti, UK

OPETUSTYÖ JA MUUT ALAN TYÖTEHTÄVÄT
2018 – 2020 Wool Works -näyttelyjen projektikoordinaattori Modus ry
2017 – Luovan kudonnan tuntiopettaja Helsingin aikuisopisto, Jyväskylän kansalaisopisto, Ahjola Tampere
2015 – Tekstiilisuunnittelija, LuovaKudonta-kouluttaja

LUOTTAMUSTEHTÄVÄT
2023 – Taiteilijat O, hallituksen jäsen

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Esittelykuvat
Näyttelyt
Niina Hiltunen
Todellisuuksia
07.01 - 26.01.2023
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa