Kerttu Horila

Kerttu Horila kuvaa usein teoksissaan ihmistä – naisia, mutta myös miehiä. Hän itse on sanonut teostensa olevan luonnollista kokoa. Määritelmä on merkityksellinen, samalla suvaitseva ja avoin. Olennaista on myös näköisyys.
Teokset eivät kuitenkaan peilaa ihmisyyttä pelkästään realismin ja esittävyyden kautta. Kuvatessaan ihmistä Horila tarkkailee, lukee ilmeitä ja eleitä, painaa mieleensä aivan kuin imaisten, sisäistäen, ja tuo esiin sen, minkä meissä näkee tai kokee. Todellisuus saa usein siivet selkäänsä ja kuvassa on mukana  myös arvoituksellisia tekijöitä, jotka herättävät kiinnostuksemme: Mitä teoksessa tapahtuu, mitä tässä kuvataan?

Horilan teokset ovat monin tavoin ajankohtaisia ja heijastelevat viime vuosikymmenien aikana taiteessa tapahtuneita keskeisimpiä muutoksia: naisnäkökulman vahvistumista, kuvataiteen materiaalikäsitysten vapautumista sekä taiteen ja muotoilun perinteisten rajojen tai arvoasetelmien murtumista. Teokset ovat myös hyvin saavutettavia. Ne tulevat ihmistä lähelle luonnollisen kokonsa tai sijaintinsa mutta myös osallistavien ominaisuuksiensa kautta, ja
puhuttelevat elämyksellisellä tasolla. Katsojan kokemus voi olla hämmentäväkin.
Olenko mukana tässä?
Kuka minä olen?

Henna Paunu, kokoelmaintendentti, 2015

 

Aiemmat näyttelyt:
Kerttu Horila
Veistoksia ja maalauksia
25.4. – 14.5.2015 | G12 Helsinki

 

KERTTU HORILA
Veistoksia ja maalauksia
21.7.-9.8.2012 | G12 Kuopio

 

Lisätietoja:
G12 HELSINKI, Annankatu 16, Helsinki | www.galleria12.fi | 044 717 7177

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Esittelykuvat
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa