Vappu Johansson

Vappu Johansson (s. 1964, Helsinki) on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa ja Aalto yliopistossa. Hän valmistui taiteen maisteriksi vuonna 1990. Erikoistuminen taidegrafiikkaan alkoi työskentelyllä Grafiris-työhuoneella Helsingissä. Hän on perustajajäsen Arabian Taidegraafikot ry.ssä joka ylläpitää grafiikan työpajaa. Erityisalana metalligrafiikan vesiliukoiset pohjusteet sekä fotopolymeeri.

Vappu Johansson on osallistunut useisiin kansainvälisiin näyttelyihin. Vuonna 2014 hän oli ehdolla Queen Sonja Print Award palkinnonsaajaksi. Hän on järjestänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1993 lähtien.

 

Olen taidegraafikko ja käytän teoksissani syväpainon eri menetelmiä. Syövytän tai valotan kuvia kuparilaatoille. Painotapoja ja piirtämistä yhdistämällä teen kerroksellisia teoskokonaisuuksia. Yksittäiset teokset liittyvät toisiinsa ja yhdessä muodostavat kuvallisen päiväkirjan. Teosten lähtökohta on joskus arkipäiväinen havainto, toisinaan taivaan avaruuksia tavoitteleva yritys antaa kuvallinen muoto asioille joita en ymmärrä.

Teokset ovat uniikkeja ja kuuluvat useimmiten laajempaan kokonaisuuteen joita yhdistää nimi, ajankohta tai tietyn kuva-aiheen toistuminen.

– Vappu Johansson

 

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa