Urho Kähkönen

Urho Kähkönen on valmistunut vuonna 1999 Turun taiteen ja viestinnänoppilaitoksesta. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä. Kähkönen on tehnyt myös lyhytelokuvia ja toimii nykyisin freelancer-kuvataiteilijana, omaishoitajana ja kansalaisopiston tuntiopettajana. Hän on syntynyt Kuhmossa, jossa myös nykyisin elää ja vaikuttaa.

 

Aiemmat näyttelyt:
Urho Kähkönen | Valo voittaa aina
8.4. – 27.4.2017 | G12 Kuopio

Ei voisi olla parempaa vuodenaikaa näyttelylle, jonka teemana on valo, kuin kevät ja vieläpä huhtikuu, jolloin päivä pitenee harppauksittain kohti kesää.

Maalaan teokseni hiljaisuudessa, keskellä Kainuun korpea. Aloin maalaamaan valoa muuttaessani Helsingistä Kuhmoon. Se oli tarve. Olen selvitellyt syitä asiaan vuosien saatossa, miksi teemaksi nousi valo? Ensimmäinen syy lienee se, että elän keskellä alati vaihtuvia luonnonilmiöitä ja vuodenaikoja. Työni syntyvät pitkälti kaamoksen aikaan, jolloin valoa on vähän. Toinen syy on henkinen: kahdeksan vuotta sitten, kun muutin Kuhmoon, alkoi Yhdysvalloissa finanssikriisi, joka laajeni maailmanlaajuiseksi epävakaudeksi. Tämä antoi otollisen kasvualustan populismille ja rasismille, sille suurelle myllerrykselle, jossa maailmanpoliittinen tilanne tuntuu tukahduttavan demokratian jopa paikallistasolla. Omassa hiljaisessa maailmassani, välillä hyvinkin yksinäisessä vuoropuhelussa, asioilla on myös tapana korostua. Tämän vuoksi maailmani ja maailmamme tarvitsee valoa tämän kaiken ympäröivän henkisen pimeyden keskellä. Tästä syystä maalaan valoa, ja uskon kuten maalaan, valo voittaa aina. Se on aina maalauksissani keskellä, fokuksessa, ei väistyvä, vaan pimeyttä halkova voima. Käyttämieni maalauspohjien pyöreä muoto korostaa tunnetta valon voimasta. Valo on siis myös poliittinen kannanotto tähän aikaan, mutta myös universaalia henkisyyttä. On katsojan oma henkilökohtainen valinta, miten kokee valon. Oikeaa ja väärää tulkintaa ei ole. Pääasia, että valo on myös katsojan silmissä.

Valoa heijastava metalli töissäni on lyöntimetallia. Olen käyttänyt sitä töissäni jo muutaman vuoden ajan. Pidän siitä materiaalina, koska metalli toimii peilin tavoin. Se heijastaa ympäristönsä valoa ja liikettä, ja tuo siihen täten uuden, reaaliaikaisen tason. Lyöntimetallin takia maalaus muuttaa luonnettaan sen mukaan, mihin aikaan vuodesta tai vuorokaudesta sitä luonnonvalossa katsoo. Aamuvalo on sinisempää ja saa kullan näyttämään lähes hopealta, kun taas iltavalo saa kullan hohtamaan vanhan kullan tavoin punertavana. Lyöntimetallikulta tuo siis töihin kolmiulotteisuutta, mutta myös mystisyyttä ja henkisyyttä. Toki kulta on muutakin: se on aina ollut myös vaurauden ja vallan symboli, siksi kulta ja osittain rehvastelevat värit töissäni haluavat myös ravistella myyttiä Kainuusta nälkämaana, missä taiteilijana elän ja asun. Bon appétit! Valoa voi ahmia mielin määrin.

Urho Kähkönen, Kuhmossa 2017

 

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa