Saija Koponen

Saija Koponen (s. 1980 Lohjalla) on suomalainen kuvataiteilija ja taidemaalari, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Koponen valmistui kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2009. Hän käsittelee työskentelyssään kehollisuuden teemoja, tuoden arkipäiväiset kokemukset ylevän piiriin.

Koponen on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä Suomessa ja osallistunut useisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin.
Hän on Taidemaalariliiton varsinainen jäsen ja kuuluu Helsingin Taiteilijaseuraan.

 

Aiemmat näyttelyt:
Saija Koponen
Relation

10.10. – 29.10.2015 | G12 Kuopio

Maalaus tekee maailman näkyväksi luoden henkisen ja fyysisen yhteyden minän ja maailman välille. Se on riskihalukkuutta ja vilpittömyyttä, intohimoa ihastuksen kohteen armoilla. Maalaus kantaa mukanaan kipinää aistivan ja aistitun välillä. Se on viivan ja värin säteilyä ilman alleviivattua arvojärjestystä.

Työskentelyni lähtökohtana on kehon ja mielen muodostama kokonaisuus sekä ruumiinkieli, rytmi, syvyys, muoto ja väri. Keho ja mieli yhdessä on maalauksen olemus. Se on maalauksen sisällä ja se näkyy siitä myös ulospäin. Minulle maalaus on monimuotoinen – sisällöllisesti ja ulkoisesti. Riippumatta tekniikasta, on tekemisen tapa sama. Tähän näyttelyyn olen maalannut temperalla ja öljyllä kankaalle. Teokset eivät esitä silmin nähtyä, eikä maalaaminen tapahdu pelkkään näköaistimukseen tukeutuen. Se on hajuja, tunteita, kontaktia kankaan kanssa ja kaiken irti ottamista tästä maalarin kehosta. Maalauksen lihallinen olemus tulee esiin abstraktiossa.

Olen työskennellyt tämän näyttelykokonaisuuden parissa vuosien 2014 ja 2015 aikana.

– Saija Koponen 2015

 

Lisätietoja:  G12 HELSINKI | Annankatu 16, Helsinki | www.galleria12.fi | 044 717 7177 | info@galleria12.fi

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa