Kristiina Korpela

Kristiina Korpela on kuopiolainen taiteilija. Hän on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta 1975 kuvaamataidon opettajaksi ja 1998 taiteen maisteriksi. Hänellä on myös filosofian maisterin tutkinto pääaineena taidehistoria. Hän on tehnyt taiteellisen työn lisäksi mm. opetus- ja kirjoitustöitä. Hänen teoksiaan on mm. Suomen taideyhdistyksen kokoelmissa, Kuopion ja Imatran taidemuseoiden sekä Pohjois-Savon taidetoimikunnan kokoelmissa. Hän on Ars Liberan (Kuopion kuvataiteilijat ry) ja Taiteilijajärjestö MUU ry:n jäsen.

 

 

Aiemmat näyttelyt:
Korpela Kristiina
Puutarhaleikkejä

4. – 24.2.2012 | G12 Helsinki

Näyttelyn perusteos on Kappale Muovimerta, kukka-akvaarioitteni 12. versio. Ensimmäiset akvaarioteokset tein vuosituhannen vaihteessa Virtaava Baari projektiin (Helsinki 2000 kulttuurikaupunki). Liikkuvien Kukka-akvaarioiden kiertokulku alkoi Kuopion taidemuseon Kukka näyttelystä vuonna 2008. Lähtökohtana kaikissa Puutarhaleikkien teoksissa ovat akvaarioista otetut stillkuvat.

Tekokukkia ryhdyin keräämään teoksiini vuonna 2006 äidiltä
perimäni kokoelman innoittamana. Työskennellessäni
Etelä-Afrikassa jatkoin kukkien keruuta, myös valokuvaamalla.
Erityisesti keskityin uhanalaisiin kasveihin, joista tein
kukkatarroja muovimateriaaleille. Näistä muovikukista ja
-kuvista olen tehnyt installaatioita, tila- ja ympäristöteoksia
sekä Suomessa että Etelä-Afrikassa. Käytän teoksissani
myös kierrätysmateriaaleja ja muoviroskaa.

Keskeisiä teemojani ovat jo pitkään olleet ilmastonmuutos,
uhanalaiset kasvit ja kasvien vaellus. Teemoihin liittyen olen
tehnyt ympäristö- ja tilateoksia myös elävistä kasveista
sekä yhteisöllisiä projekteja, eräänlaisia kaupunkipuutarhoja.
Leikin mielelläni puutarhuria. Myös taru Paratiisin puutarhasta
kiehtoo minua ja näyttelyyn olenkin luonnostellut sarjan
syntiinlankeemuksesta. Siinä yhdistän muinaista mytologiaa
ilmastonmuutoksesta kumpuavaan ahneus-teemaan. Mielestäni
aikamme synneistä suurimpia on luontoa ja ihmiskuntaa
tuhoava ahneus.

Minulle ja teoksilleni on luonteenomaista liikkuvuus. Olen
tehnyt tila- ja ympäristöteoksia mm. Saksassa, Itävallassa ja
Etelä-Afrikassa. Teoksiani on ollut esillä myös Irlannissa,
Portugalissa, Belgiassa, Kanadassa, USA:ssa, Etelä-Koreassa
ja Ranskassa. Organisoimistani taideprojekteista laajin on
2010 alkanut suomalais-eteläafrikkalainen WATERS
-näyttelykiertue, joka jatkuu näyttelysarjana WDC / Maailman
designpääkaupunki Helsinki 2012 -tapahtumissa Lahdessa.

Kristiina Korpela

 

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa