Heini Laaksonen

Juha-Heikki Tihinen:

Heini Laaksosen taiteellisen ilmaisun alue on hyvin laaja, sillä hän työskentelee niin perinteisen kuin digitaalisen maalauksen kanssa. Keskeistä hänen taiteelliselle ilmaisulleen on esittävyys. Hän kuvaa erityisesti ihmisiä, mutta on työstänyt myös asetelmia. Laaksosen sarjakuvat ovat laajoja visuaalisia eepoksia, ja hänen luonnoskirjojansa selaillessa paljastuu se, miten taiteilija kuvaa niin yksilöitä kuin luo omia henkilötyyppejään. Henkilökavalkadi herää eloon, kun katsoja malttaa tutustua taiteilijan teoksiin ja havaita hänen tuotantonsa variaatioiden määrällisen laajuuden.

Laaksonen on kiinnostunut mallipiirustuksesta ja kokee sen tärkeänä osana omaa taiteilijuuttaan. Hänen henkilönsä ovat kiehtovasti sukua 1800-luvun lopussa suosituksi tulleelle idealle sisäänpäin kääntyneestä katseesta, joka tutkii omaa minuuttaan. Laaksosen henkilögalleria on kuin läpileikkaus yhteisöstä, joka tuntuu sekä ajankohtaiselta että klassisella tavalla yleispätevältä. Tämä on hänen inhimillisen eepoksensa keskeinen tunnelma.

 

Heini Laaksonen

Maalausteni teemoja ovat yleensä ihminen ja luonto. Haluan kuvata ihmisen ja luonnon villiä ja orgnaanista luonnetta. Kuvaan paljon myös hiljaisia ja pysähtyneitä hetkiä. Maalaan pääasiassa öljyväreillä ja akvarelleilla sekä piirrän.

https://emiriika.portfoliobox.net/

 

CV

Heini Laaksonen
s. 2000, Järvenpää

Koulutus
2019 – 2023 Vapaa taidekoulu, Taidemaalari
2016 – 2019 Pekka Halosen akatemia, Kuvallisen ilmaisun perustutkinto, kuva- ja mediataide, kuva- artesaani

Ryhmänäyttelyt
2023, Vapaa ’23 lopputyönäyttely, Puristamo, Kaapelitehdas
2023, Generation 2023, Amos Rex
2023, 1+1+1, Galleria Vaaga
2020, Vapaan ekat, Galleria Vaaga
2019, Pekka Halosen akatemian loppunäyttely, Kaapelitehdas pannuhallin kellari
2018, Taiteiden yö, Krapin paja

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa