
Pirita Lautala (s. 1974, Mikkeli) on suomalainen kuvataiteilija.
”Työskentelen sekä kuvallisen että tilallisen ilmaisun parissa. Hyödynnän teoksissani käsityöläistaustani tuomaa materiaaliteknistä osaamista: maalaukset voivat täydentyä esimerkiksi virkkuuelementeillä ja olla myös osa tilallista teoskokonaisuutta. Teosten materiaalina voi olla nahka tai tuhka siinä missä akryyliväri tai keramiikkakin.
Teokseni kertovat viitteellisin ja pelkistetyin elein tarinaa. Niiden teemana on usein kaipuu johonkin tavoittamattomaan – poissaolo, luopuminen ja muistot sekä muistista nousevat kuvat. Tietyt symboliset hahmot esiintyvät eri tekniikoin toteutettuina: tyttöhahmo kasvavan, keskeneräisen ihmisen kuvana, korppi tiedon ja opin tuojana sekä pitsi ajan ja muistin kerroksellisuuden ja hataruuden ilmentymänä. Taustalla on usein vaikeasti määriteltävä tunne: jokin, joka väistää sanoja ja liittyy poissaoloon, menneeseen ja menetettyyn.”