Ulla-Mari Lindström

Ulla-Mari Lindström on kuopiolainen taiteilija. Hän on opiskellut valokuvausta ja maalausta Gerrit Rietveld Academiessa, Amsterdamissa ja valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa sekä kuvataidelinjalla Oriveden opistossa.

Lindström on Valokuvataiteilijoiden liiton jäsen ja Ars Liberan (Kuopionkuvataiteilijat ry:n) jäsen. Hänen teoksiaan on Valtion, Suomen taideyhdistyksen, Kuopion taidemuseon sekä Kuopion kaupungin taidekokoelmissa.

 

 

Aiemmat näyttelyt:
Ulla-Mari Lindström
7.6.-26.6. 2011 | G12 Helsinki

”Valokuva on ollut ilmaisuvälineeni viimevuosina. Olen tehnyt myös yksittäisistä kuvista koostuvia multimediateoksia, joissa on mukana äänimaailma. Ennen tätä maalasin, ja käytän yhä edelleen maalauksen kieltä valokuvissani.

Olen ollut pitkään kiinnostunut valokuvaamaan liikettä. Epäterävä liike piirtää jäljen filmille kuin pensselinveto kankaalle; kameralla pysäytetty kuva liikkeestä on epätodellinen ja absurdi.

Ensimmäiset kuvat, jotka otin tanssiharjoituksista ovat vaikuttaneet tekemiseeni paljon. Kuvaamalla ihmistä pitkällä valotusajalla pyrin näyttämään samaan aikaan sekä ihmisen herkkyyden että vahvuuden. Kamera näyttää jotain, mitä paljas silmä ei tavoita.”

Ulla-Mari Lindström, 2011

 

Lisätietoja:  G12 HELSINKI, Annankatu 16, Helsinki | 044 717 7177 | info@galleria12.fi

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa