Kalevi Liski

Kalevi Liski
s. 1937, Vuoksela – k. 2022, Helsinki

 

Kaikki alkaa valosta. Kalevi Liskin työhuoneeseen paistaa aamuaurinko. Maalaukset kylpevät keltaisessa. Keltainen on Liskille rakas väri. Se kertoo valoisasta asenteesta elämään. Se on iloa. Taiteilija palaa keltaiseen kerta toisensa jälkeen. Valon jälkeen tulee rytmi. Valkoinen rytmittää kuvapintaa niin kuin tauot rytmittävät musiikkia. Maalaukseen tulee liikettä, se on täynnä välkettä, kontrasteja ja valoa. Läheltä voi erottaa palettiveitsen voimakkaat vedot. Väri kurkottaa katsojaa kohti.

Liski ei tee luonnoksia vaan lähestyy jokaista maalaustaan seikkailuna. Ensimmäinen kontakti kankaaseen on ainutkertainen ja siitä avautuvat suunnat ovat aloittamisen hetkellä arvoituksia taiteilijalle itselleenkin. Hän tutkii ja työstää maalauksia eri suunnista. Pyöritteleminen ja toisin näkeminen on kiinnostavaa, yhdessä teoksessa on monta. ”Tuntuu, että olen vasta löytämässä sen, mitä haluan. Olen etsinyt pitkään”, taiteilija sanoo. Löytöretkeen pääsee mukaan antautumalla. Maalaukset pyytävät vain avaamaan silmät.

– Raisa Jäntti

 

 

Everything begins of the light. In the morning the sun is starting to light Kalevi Liskis’s atelier. The paintings are bathing in yellow light. Kalevi Liski’s favorite color is yellow. It brings the bright attitude to the life. It is joy. The artist will return to the shades of yellow over and over again. The rhythm will come after the light. The color of white rhymes the canvas like the pause gives rhythm to the music. The painting will have movement it is full of vivid flashes, contrast and light. When studying very near you can see the rough dabs of color. The effect of color tries to achieve the viewer’s eye.

Kalevi Liski’s approach is not to create a sketch but every painting is an adventure to him. The first contact with the canvas is unique and a further step in his process of experimentation is a puzzle to himself, too. A wide range of different shapes seem to float in an interesting result in one painting you can find many. The artist is saying “I have a feeling that now I can fulfill my desire I have been looking for a long time “. You can join to the adventure and the painting will give you the visual experience.

– Raisa Jäntti

 

Pyrin maalauksillani luomaan tiloja, joissa on voimakas läsnäolon tuntu. Maalatessani rakennan kankaalle eräänlaisen välitilan, missä tarkastelen mielessäni olevaa aihetta samanaikaisesti sekä läheltä että kaukaa. Vaikka työni ovat abstrakteja, alkuperäinen aihe voi olla hyvin konkreettinen, tapaamani ihminen tai maisema, missä olen kulkenut. Tärkeintä on tuosta hetkestä mieleeni jäänyt tunne ja sen saattaminen maalauksen muotoon, kääntäminen taiteen kielelle.

Varhaiset päivännousua enteilevät hetket Alpeilla tai kotona Suomessa pienten metsälampien pinnalla heijastuksina tai varjoina ovat kiihdyttäneet maalarin sieluani toistamaan tätä valon ja värin tapahtumaa. Etsin sitä oikeaa hurmosta yhtyä heräävään aamuun. Tämä melkein jumalainen tunnelma auringon noustessa antaa uudesti syntymisen uskon. Taasen auringonlaskun aiheuttama kaihon tunne on kuin enne kaiken päättymisestä seuraavaan aamuun. On oikeastaan mahdotonta maalata tätä valon-varjon ja värien tapahtumaa, mutta mitään muuta taas ei kannata maalata.

– Kalevi Liski

 

Aiemmat näyttelyt:

Kalevi Liski
DREAMS

Juhlanäyttely
 | 29.7. – 17.8.2017 | G12 Helsinki

Kalevi Liski | Kaikki alkaa valosta
29.10. – 17.11.2016 | G12 Kuopio

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Esittelykuvat
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa