Tuula Lukkarinen

Olen kuvataiteilija- taidemaalari, ja tehnyt taidetta 70-luvulta lähtien. Olen myös ollut kuvataideopettajana monen vuosikymmenen ajan sekä lasten että aikuisten taideoppilaitoksissa.

Kuvataiteilijana saan idean teoksiini usein luonnosta ja luonnonmuodoista. Minulla on syvä kunnioitus kaikkea elävää kohtaan. Myös kaiken muuttuminen ja rapistuminen herättää kiinnostusta kuten vanhat talot, katoavat yhteisöt ja yleensä aika ihmisen jälkeen. Maalaaminen on minulle tapa elää ja jäsentää tätä hullua maailmaa.

Kirjoitan myös mielelläni ja silloinkin tärkeänä nousee esille luonto ja ihminen luonnossa.

Shamanismi on lähellä ajatusmaailmaani. Koen asioita mystisesti. Olen lapsesta asti nähnyt numerot, kirjaimet ja äänteet värillisenä. Kyse on kai synestesiasta, eri aistien sekoittumisesta. Taiteilijana iloitsen tästä kaikesta; se antaa jatkuvasti voimaa ja kiinnostusta luomiseen.

Käytän töissäni vahvoja, dramaattisia värejä, ja tyylini on kulkenut realismin kautta abstraktiin ekspressionismiin. Tekotapani on lähes aina öljyvärimaalaus, vaikka uteliaisuus myös muita tekniikoita kohtaan on olemassa.

– Tuula Lukkarinen, 2022

 

 

CV

 

Syntynyt 11.10.1946, Helsinki

Signeerannut myös nimillä Pulkkinen ja Pulkkinen-Lukkarinen.

 

JÄSENYYDET

  • Taidemaalariliitto, varsinainen jäsen
  • Helsingin Taiteilijaseura
  • Kuvataiteilijaseniorit
  • Kuvasto

 

KOULUTUS

  • Ylioppilas, Helsingin suomalainen yksityislyseo 1966
  • Tampereen yliopisto 1967–69, lehdistö- ja tiedotusoppi
  • Lorenzo di Medicin kansainvälinen taideoppilaitos 1984, Firenze, Italia
  • Yksityiset opinnot
  • Taiteilijajärjestöjen kurssit, opintomatka Lontooseen 1980

 

RYHMÄNÄYTTELYT, FESTIVAALIT, RYHMÄTYÖT

  • Helsingin Taiteilijaseuran kesä- ja teemanäyttelyt vuosittain
  • Kuvataiteilijaseniorit, Suomenlinna, Haa-galleria, Helsinki 2020
  • Kuvataiteilijaseniorit, Kanneltalo, Helsinki 2019
  • Kuvataiteilijaseniorit, Kaapelitehdas 2017 ja 2018
  • Taiteilijayhteisö Kolmas Kerros, yhteisnäyttelyt 2009–2017
  • ARTHelsinki 11, Helsinki 2011
  • Viipurin Taiteilijaseuran näyttelyt
    • Galleria Rantakasarmi, Helsinki 2015
    • Galleria Poriginal, Pori 2013
    • Honkahovi, Mänttä 2013
    • Hehku-ryhmä, Hovinkartano,Hauho 2013
  • Lahden Taidemuseo 80-vuotisjuhlanäyttely, 2010
    • Kouvolan Taidemuseo, 2007
    • Helsingin Kaapelitehdas, 2006
    • Juhlanäyttely, Imatra 2005
    • Taidepanimo, Lahti 2004
    • Galleria Allinna, Riihimäki 2003
  • Viisikko Kuusikossa,Ruka, 1988
  • Helsingin Taiteilijaseuran juhlanäyttely 1997
  • Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttely, 1980, 1979
  • Aluenäyttely, Helsinki 1977
  • Lukuisat kesänäyttelyt eri puolilla Suomea neljänkymmenen vuoden ajalta

 

YKSITYISNÄYTTELYT JA ESITYKSET

  • Galleria Richard, Helsinki 2020
  • Taidemaalariliitto, Karuselli, 2019
  • Galleria K, Vantaa 2019
  • Arabianrannan kirjasto, Helsinki 2017
  • Galleria Kajava, Helsinki 2016
  • Vuotalon galleria, Helsinki 2014, 2006
  • Galleria Kolmas Kerros, Helsinki 2013, 2010
  • Galleria Rikhard, Helsinki 2012
  • Galleria Uusi Kipinä, Lahti 2012
  • Galleria U, Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus, Helsinki 2008
  • Malmitalon galleria, Helsinki 2008, 1996
  • Seinäjoen Taidehalli, 2005
  • Galleria Seriola, Tampere 2004
  • Rauman Taidemuseo, 2001
  • Galleria 5, Oulu 2000
  • Burgerhausgallerie, Castrop-Rauxell, Saksa 2000
  • Galleria Katariina, Helsinki 1999
  • Nelimarkka-museo, Alajärvi 1998
  • Helsingin Taiteilijaseura 30 vuotta, Malmitalo, 1997
  • Galleria BE’19, Helsinki 1996, 1994, 1991
  • Annantalon taiteilijaopettajien näyttely, Helsinki 1993
  • Poriginal galleria, Pori 1992
  • Annantalon Taidekeskus, Helsinki 1988
  • Ranskan Suurlähetystö, Helsinki 1988
  • Suomi-Galleri, Tukholma, Ruotsi 1988
  • Kaivopuiston galleria, Helsinki 1985
  • Suomi-viikot, kutsunäyttely, Dortmund, Saksa 1985
  • Galleri Pelin, Helsinki 1984
  • Galleri Bengtsson, Tukholma, Ruotsi 1982
  • Galleria Taidevintti, Helsinki 1981
  • Hornsey New Gallery, Lontoo, Englanti 1980
  • Töölön kirjasto, Helsinki 1979
  • Galleria Taidepiste, Helsinki 1978

 

KANSAINVÄLISET NÄYTTELYT JA ESITYKSET

  • Burgerhausgallerie, Castrop-Rauxell, Saksa 2000
  • Whipple Gallery, Montana, USA 1996
  • Suomi-Galleri, Tukholma, Ruotsi 1988
  • Suomi-viikot, kutsunäyttely, Dortmund, Saksa 1985
  • Galleria Casa del popolo, Grassina, Italia 1984
  • Galleria Bengtsson, Tukholma, Ruotsi 1982
  • Hornsey New Gallery, Lontoo, Englanti 1980
  • Residenssityöskentely STS:n ateljeessa Grassinassa Firenzessä 1984 ja 1992

 

KOKOELMAT

  • HUS, Helsinki
  • Posti-Tele, Helsinki
  • Turun Säästöpankki, Turku
  • Helsingin Osakepankki, helsinki
  • Ranskan Suurlähetystö, Helsinki
  • Nelimarkka-museo, Alajärvi
  • London West I -kaupungintalo, Englanti
  • Colonia-yhtiö, Dortmund, Saksa
  • Castrop-Rauxell, kaupunki, Saksa
  • Yksityiskokoelmat:Saksa,USA, Italia,Ranska, Englanti, Ruotsi ja Suomi

 

OPETUSTYÖ

  • Alfa-Art, taideoppilaitos 2001–2002
  • Helsingin Työväenopisto 2001
  • Annantalon Taidekeskuksen kuvataideopettaja 1985–1999
  • Helsingin Kulttuuriasiainkeskuksen kuvataideopettaja 1984
  • Helsingin Kuvataidekoulu 1978–1987, jota ollut myös perustamassa
  • Itä-Helsingin kansalaisopisto 1978–1986
  • Lasten taidetyöpaja Suomi-koulussa Saksan Aachenissa 2006
  • Taidetyöpajat lapsille Kalevan Nuorten kesäleireillä 1980-luvulla
  • Lukuisat kaupunkien ja kuntien sekä yksityisten yritysten ja yhdistysten kesäkurssit yli kolmenkymmenen vuoden ajalta

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näyttelyt
Tuula LukkarinenAiri Salosmaa
Väri ja voima
11.03 - 30.03.2023
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa