
Kuvataiteilija Sampsa Sarparanta (s.1973) on pitänyt yli 20-vuotisen taiteilija-uransa aikana kymmeniä yksityisnäyttelyitä ja osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen töitään on muun mm. Kiasman, Turun kaupungin ja Salon taidemuseon kokoelmissa.
Sarparanta on opiskellut Kuvataideakatemiassa. Hän asuu ja työskentelee Perniössä.
Sarparannan maalaukset ovat suoria ja usein poliittisesti kantaaottavia ja provokatiivisia. Aiheisiin ovat kuuluneet niin Sudanin nälkää näkevät kuin Turun makeistehtaan irtisanotut työntekijät, mutta yhtälailla henkilökuvat ja arkiset välähdykset taiteilijan lähipiiristä. Helsingin Sanomat kutsuikin Sarparantaa loistavaksi arjen ihanan kauheuden kuvaajaksi (tammikuu 2011).
Sarparanta on tunnettu myös 20 vuoden urasta No Shame punk-yhtyeen laulaja- lauluntekijänä.
”Sarparanta jatkaa kultakauden mestareiden, etenkin Albert Edelfeltin edustamaa realismin perinnettä, mutta lisää siihen roiman annoksen punk-asennetta.”
– Helsingin Sanomat, Toukokuu 2014
Huom. Sarparannan maalauksista opiskelijat ja työttömät saa aina 25 %:n alennuksen.
____________________
Sampsa Sarparanta has been painting for about 20 years and over that period he has held dozens of solo exhibitions and taken part in many group shows. His works are included in many public collections for example in Kiasma -the Finnish national museum of contemporary art.
He has studied in the Finnish Academy of fine arts and works and lives in Perniö.
His paintings are often characterized as realistic, strongly political and provocative but there is a totally different side to his art too. It can also be intimate depictions of everyday moments -the beauty and absurdity of human existence. His topics have included the poor of the third world and the laid-off workers of local factories but also sensitive portraits and flash like moments of artists close circle of friends and loved ones.
The artist is also known for 20 years of being a singer/guitarist of punk band No Shame. He is currently working on his first solo album.
CV
SAMPSA SARPARANTA
s. 1973, asuu ja työskentelee Perniössä
TAIDEOPINNOT
Kuvataideakatemia, maalaustaide, 2000–2006
Lahden taideinstituutti (AMK), maalaus,1998–2000
Varsinais-Suomen kansanopisto, kuvataidelinja,1995–1996
YKSITYISNÄYTTELYT
Yht. 66 yksityisnäyttelyä vuodesta 1995 alkaen. Alla viimeisimmät:
Yöeläin, Galleria G12, Helsinki, 2025
Pop-Up, Salo, 2024
Se hyvä mikä meissä on, Galleria Pato, Kouvola, 2024
Grodek, Maker’s Gallery, Vaasa, 2023
Punaisen lokakuun metsästys, Galleria G12, Helsinki, 2022
Pysyn toivossa, Kulttuuritalo Villi, Salo, 2022
Merkityksen jäljillä, Galleria Pato, Kuusankoski, 2021
Pop-up, Salo, 2021
Lisää onnellisuutta, Galleria Koivulinna, Pukkila, 2020
Kaikki pahakin päättyy aikanaan, Galleria Pato, Kuusankoski, 2020
Jumaltenrannan nousu ja tuho, Galleria G12, Helsinki, 2019
Ruusuinen tulevaisuus, Galleria Kone, Hämeenlinna, 2019
Ympäröivä todellisuus, Galleria Rajatila, Tampere, 2018
Ympäröivä todellisuus, Masuuni Galleria, Teijo, 2018
Ne ei mua koskaan saa, Saima galleria, Helsinki, 2018
Ympäröivä todellisuus, Tiketti Galleria, Helsinki, 2018
Ihmisen kuva, Black Wall Gallery, Vaasa, 2018
Sokeat ei nää, Galleria Pato, Kuusankoski, 2017
Sokeat ei nää, Galleria Becker, Jyväskylä, 2017
Blind don’t see, Galerie Pleiku, Berlin, 2017
Maan Hiljaisten kapina, Galleria G12, Kuopio, 2017
Maan hiljaisten kapina, Taidekeskus Ahjo, Joensuu, 2017
Maan hiljaisten kapina, Poriginal galleria, Pori, 2017
YHTEISNÄYTTELYT
Yht. 33 yhteisnäyttelyä. Alla viimeisimmät:
Truly yours, Salon Taidemuseo, 2024
Sauvon kädet, Karunan meijeri, 2019
Kohtaamisia padolla VIII, Kuusankosken taideruukki, 2019
Varjot, Galleria Saima, Helsinki, 2018
Korkeemman kaiun saa, Rauman taidemuseo, 2017
Kaunista kauhua, Kuopion taidemuseo, 2017
Quatro estaciones, Vista Alegre, Torrevieja, 2017
Omakuva tässä ajassa, Taidehalli, Helsinki, 2017
Kuolema, SKjL:n vuosinäyttely, Mikkelin taidemuseo, 2016
Huominen, Haiharan taidekeskus, Tampere, 2015
Sirkus Pinnala, Rauman taidemuseo, Rauma 2014
Melankolia, Villa Rosa, Orimattila 2014
Adidasmies ja voimanainen, Wäinö Aaltosen museo, Turku 2014
Muotokuva, Lahden taidemuseo, Lahti 2013
Sirkus tarinoita, Helsingin kaupungin taidemuseo Tennispalatsi, Helsinki 2013
Taiteen leveys asteet, Palazzo Ducale, Genova, 2013
Taiteilijat 2012, Taidehalli, Helsinki, 2012
TAIDEMESSUT
Art Boca Raton, Boca Raton, 2016
Art Palm Beach, Palm Beach, 2016
Palm Springs art fair, Miami, 2016
MAG, Montreaux, 2015
Berliner Liste 2008, Berliini, 2008
TEOKSIA JULKISISSA KOKOELMISSA
Valtion taidemuseo Kiasma, Riitta Nelimarkka säätiö, Viljo Hurmeen säätiö, Salon Taidemuseo, Turun kaupungin taidekokoelmat, Kuopion taidemuseo, Taidekeskus Salmela, Paulon säätiö, Aalto yliopiston kokoelmat, Presidentti Sauli Niinistön muotokuva (toteutettu yhdessä 100 muun taiteilijan kanssa)
PALKINNOT JA APURAHAT
Taiken kohdeapuraha 2021
Suomen Kulttuurirahaston vuosiapuraha 2017
Suomen Kulttuurirahaston vuosiapuraha 2015
Taiken kohdeapuraha 2014
Suomen Kulttuurirahaston vuosiapuraha 2013
Varsinais-Suomen kultuurirahaston apuraha 2009
Varsinais-Suomen taidetoimikunnan apuraha 2006
Suomen Kulttuurirahaston apuraha 2006
Oy veikkaus ab:n stipendi 2004
SSO:n stpendi 2004
Taidemaalariliiton jäsen