Olavi Suomela

Olavi Suomela, s.1948, Virrat

Teosteni aiheet ja sisällöt rakentuvat pääasiassa kahdesta lähteestä. Luonnosta, joka keväineen ja syksyineen on jo valmis väripaletti. Taiteilijan ei tarvitse suunnitella sävyjä aiheisiinsa, ne ovat valmiina siellä maisemassa. Lähellä sydäntä on myös kaupunkikeskustasta kaadetut puut ja puistot. Niiden mieleen palauttaminen taiteeni keinoin on estää arvokkaiden kohteiden häviäminen jälkiä jättämättä. Kauan Hyvinkäällä asuneena taiteilijana käyn usein muistelemassa puita ja puistoja niiden entisillä kasvupaikoilla. Tyystin erilainen sisältöjen synnyttäjä on henkilökohtaiset tapahtumat, kohtalot ja valinnat elämässä. Elämänkokemuksista kumpuavat aiheet ja sisällöt vaativat lähes aina uudet visuaaliset muodot ja värit. Niiden etsimiseen ja kokeilemiseen voi kulua vuosiakin.

CV

Taidekoulutus

1966-1967 ja
1969-1972 Suomen Taideakatemian koulu
1965-1966 Turun piirustuskoulu

Yksityisnäyttelyt

2002 Hyvinkään taidemuseo
2001 Promenadigalleria, Hyvinkään Taiteilijaseura 2001 Kankaanpään taidekoulun galleria (Tiina Valkeapään kanssa)
1999 Lieksan taideyhdistyksen kesänäyttely (Tiina Valkeapään kanssa)
1998 Galleria Johan S., Helsinki
1997 Pappilanpellon Pihatto, Lappeenranta (Tiina Valkeapään kanssa)
1996 Galleria Valööri, Helsinki
1995 Galleria BE´19, Helsinki
1994 Promenadigalleria, Hyvinkään Taiteilijaseura
1992 Galleria BE´19, Helsinki
1993 Hyvinkään Taidemuseo
1991 tm•galleria, Helsinki
1990 Hyvinkää Galleria
1989 Vapauden Aukio, Helsinki
1988 Suomen lasimuseo, Riihimäki
1985 Parosen sali, Riihimäki
1984 Uudenmaan läänin taidetoimikunnan näyttelykokeilu, Kirkkonummi, Karjaa, Lohja
1982 Galleria Husa, Tampere
1981 Galleria Strindberg, Helsinki
1980 Galleria Phergus, Helsinki
1979 Taidemaalariliiton galleria, Helsinki
1978 Galleria Vesilinna, Riihimäki
1976 Wäinö Aaltosen museo, Turku
1976 Alvar Aalto museo, Jyväskylä

Yhteis- ja ryhmänäyttelyt

Yhteisnäyttelyt:
2005 Hyvinkään taiteilijaseuran vuosinäyttely, kutsuttuna, Hyvinkään taidemuseo.
2005 MUSTELMAT-näyttely muistelmia Turun piirustuskoulusta, piirustuskoulu 175 vuotta
2003 VIRTAA! STRÖMMA! Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan aluenäyttely, Porvoon taidetehdas
2003 TAJU 2003, Radikaali(en) ystävyys, Promenadigalleria, Hyvinkää
2002 Tunne, Ars-Häme -taiteilijoita Riihimäellä
1999 TAJU 99, Promenadigalleria, Hyvinkää
1998 3×50, Stor-Pellinen, Suomela, Walliander, Hyvinkään Taidemuseo
1998 KATO, Hyvinkään Taiteilijaseura, Myyrmäkitalo, Vantaa
1996 Maan hiljaisuus, Wäinö Aaltosen museo, Turku
1995 Suur-Helsingin ja Uudemaan läänin aluenäyttely, Keravan Taidemuseo
1995 WWF-galleria, Helsinki
1994 Galleria Arttina, Riihimäen kuvataiteilijat, Joensuu
1994 Porin Taiteilijaseuran galleria, Riihimäen kuvataiteilijat
1994 Sievin kirjastogalleria, Hyvinkään Taiteilijaseura
1993 Maan henki, Helsingin Taidehalli
1991 Uudet Maan kuva, kiertonäyttely
1990 Uudet Maan kuvat, Hyvinkään Taidemuseo
1988, 1991, 1993 ja 1997 Ars Häme
1979, 1989 Pirkanpohjan kesänäyttely, Ähtäri
1979 Wäinö Aaltosen museo, Turku
1979 Ars Rauma
1979 Hämeenlinnan Taidemuseo
1976-80, 1982 Erkylän Ometta
1975-1979, 1982 ja 1994 Suomen taiteilijain vuosinäyttely
1975 Mataristo
1974, 1975 Valtakunnan näyttely
1974 Hyvinkää Art
1973-1975 Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttely
1973-1974 Helsingin Taiteilijaseuran näyttely
1972-1975 Nuorten näyttely, Helsingin TaidehalliNäyttelyt ulkomailla:
1984 ”Pohjoinen kuva” -suomalaista kuvataidetta, Greifswald, Stvaldsund, Rostock ja Berliini, Saksa Kulttuurinvaihtonäyttely, Irkutsk, Neuvostoliitto
Suomen maalaustaiteen näyttely, Humlebaek ja Skanderborg, Tanska
1977 Diakuvasarja Suomen nykytaiteesta, Tukholma ja Lontoo
Itämeren maiden biennaali, Rostock, Saksa

Kokoelmat

Alvar Aalto museo, Jyväskylä
Ammatillisten Aikuiskoulutuskeskusten liitto
Gummerus Kustannus Oy
Heidrick&Struggles
Helsingin, Hyvinkään, Riihimäen, Turun, Tampereen ja Valkeakosken kaupungit
Merita
Opetusministeriö
Osuuspankki
Otava Kustannus Oy
Outokumpu Oy
Teknisten liitto
Tele
Valtio

Jäsenyydet

Taidemaalariliitto
Hyvinkään Taiteilijaseura
Ars-Häme

Apurahat ja stipendit

2005 Näyttökorvausapuraha
2004 Hyvinkään kaupungin taiteilija-apuraha
2002 Alfred Kordelinin säätiön apuraha
2000 Hyvinkään kaupungin taiteilija-apuraha
1999Näyttökorvausapuraha
1992, 1995, 1997, 1998 Hyvinkään kaupunki
1991 Hämeen läänin taidetoimikunnan yksivuotinen apuraha
1990 Riihimäen kaupunki
1989 Paulon säätiö
1983, 1997, 1998 Uudenmaan läänin taidetoimikunta
1978 Valtion yksivuotinen apuraha
1977, 1980, 1984, 1998 Valtion kohdeapuraha
1976 Alfred Kordelinin säätiö
1975 Suomen Taideakatemia
1974, 1985 Suomen kulttuurirahasto
1974 Hyvinkään taidekilta

Opetustehtävät:
1974-1980, 2002- Hyvinkään Taidekoulu
1997- Kankaanpään taidekoulu
1987- 2001 Taidekoulu Maa, Helsinki
1984-1986 Kuvataideakatemia, Helsinki
1982-1984 ja 1986-1988 Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtiosasto, Espoo
1978, 1981 Lahden taidekoulu

Julkisia teoksia:
2004 Alttarimaalaus ” Alfa ja Omega”, Martin seurakuntatalo, Hyvinkää.
2002 Seinämaalaukset ”Sininen hetki” ja ”Tuulinen päivä”, Hyvinkään terveyskeskussairaala
1981 Seinämaalaus ”Armeliaisuus suojaa haavoituneen”, Vehkojan seurakuntakeskus, Hyvinkää
1979 Seinämaalaus ”Ihminen-kaupunki-elämä”, Ammatillinen aikuiskoulutuskeskus, Hyvinkää

Kilpailut:
1980 Kutsuttuna Tampereen yliopiston seinämaalauskilpailussa
2004 1. palkinto Hyvinkään Martin seurakunkeskuksen alttariimaalauskutsukilpailussa

Luottamustoimet:
Toiminut Hyvinkään Taiteilijaseuran hallituksessa ja näyttelytoimikunnan puheenjohtajana 1980- ja 1990-luvuilla sekä Riihimäen Kuvataiteilijoiden puheenjohtajana 1980-luvulla.

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa