Seppo Tamminen

Seppo Tamminen (s.1944 Helsinki – 2012 Hämeenlinna) oli tuottelias suomalainen koru- ja kuvataiteilija.

Tamminen tuli taidemaailman tietoisuuteen 1960-luvulla koruillaan. Näiden aiheet hän sai luonnosta, kukkien ja kaarevien lehtien muodoista. Uniikkikorujen jälkeen paljasjalkainen helsinkiläinen muutti Lopelle ja perusti Järventaustan taidekeskuksen. Näyttelytoiminta loppui aikanaan, kun Tamminen houkuteltiin Riihimäelle remontoimaan kodikseen ja ateljeekseen Hyttikorttelin talon lasitehtaan työväestölle 1900-luvun alussa rakennetulla asuinalueella. Elämä asettui vasta, kun hän löysi H. G. Paloheimon Santamäen kartanon Lopen Launosissa. Tamminen tunnetaan korujen lisäksi erityisesti sympaattisista mennyttä maailmaa haikailevista guassimaalauksistaan, joissa hän on muistellut lapsuutensa Helsinkiä tai tuonut katsojan eteen välähdyksenomaisesti hetkiä omasta ja muitten ihmisten elämästä.

Seppo Tammisen teoksia on yksityiskokoelmien lisäksi useissa museoissa ja julkisissa kokoelmissa muun muassa Oulun taidemuseossa, Riihimäen taidemuseossa ja Helsingin taidemuseossa, valtion taidekokoelmissa ja Wäinö Aaltosen museossa Turussa.

Arvostettu taiteilija ehti keväällä 2012 saada Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston palkinnon elämäntyöstään.

 

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa