Johanna Väisänen

Johanna Väisänen (s. 1972 Pyhäselkä),
asuu ja työskentelee Kuopiossa.

Väisänen käyttää teoksissaan laajasti taiteen eri ilmaisumuotoja, kuten videota, valokuvaa, ääntä sekä piirustusta ja maalausta. Vuodesta 2002 alkaen hän on pitänyt omia näyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.

 

 

Aiemmat näyttelyt:
Johanna Väisänen | Rakennuksen elämä
21.11. – 10.12.2015 | G12 Kuopio

Teoksissa rakennukset symboloivat ihmiselämää. Ne ovat paikkoja, joihin muistot kiinnittyvät, myös kollektiivisessa alitajunnassa ja muistissa. Näyttelyn lähtökohtana on oman sukuni historia. Käsittelen rakennusten symboliikkaa unimaailmassa ja muistoissa.

Teoksen yhtenä kuvauspaikkana on rakennus, jossa sukuni on ollut evakossa sota-aikana. Tämä rakennus on nyt jo korjauskelvottomaksi päässyt historiallinen yläsavolainen Lyyran talo, joka on oman asutuspiirinsä ensimmäinen asuttu tila. Mielikuvissani ensimmäiset savolaiset alkuasukkaat saapuivat Ylä-Savoon vesireittejä pitkin ja asettuivat asumaan niiden varrelle. Tästä paikasta aloitettiin Viitaalla, niinkin myöhään kuin 1700-luvun vaiheilla. Nyt vielä pystyssä olevan vanhan päärakennuksen runko on peräisin 1800-luvun puolesta välistä. Huomattavaa on paitsi rakennuksen koko, niin myös sen historia. Sota-aikaan tälle tilalle asutettiin evakkoja ja koko asukasmäärä nousi 130 henkeen. Lyyran talossa on ollut ainakin koulu, paikallisosuuskassan konttori sekä paikallisen matkustajia, maitoa ja tavaraa kuljettaneen laivayhdistyksen kirjanpito.

Olen kuvannut myös uudessa rakennuksessa.

Teoksilla käsittelen freudilaiseksi tulkitsemaani yleistä unessa rakennus on ihmisen mielen kuva – teemaa, rakennusten elinkaarta, ja pohdin samalla sitä hiljaisen tiedon määrää, mikä rakennusten myötä menetetään, kotia ja kodin menettämistä.

Teokseni on saanut kimmokkeen tallinnalaisen Tüüne-Kristin Vaiklan teoksesta ”How long is the life of a building?”, jossa hän käsittelee mm. Tallinnan Linnahallin elämänkaarta. Vaiklan tapasin ollessani Mazzano Romanon residenssissä työskentelemässä keväällä 2015.

Mukana kuvauksissa on ollut Juho Lintu ja Anu Sorsa, Juho on ollut apuna kuvaamassa ja Anu on teoksissa esiintyvä hahmo, joka esittää viitteellisesti yhtäaikaa kaikkia sukuni naisia, itseni mukaan lukien. Kiitos molemmille!

– Johanna Väisänen, 2015 

 

Lisätietoja:
Galleria G12, Annankatu 16, Helsinki | 044 717 7177 | info@galleria12.fi

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Esittelykuvat
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa