Tuula Velling

Tuula Velling on opiskellut Kiinassa yliopistoissa päätoimisesti yhdeksän vuotta ja valmistunut taiteen maisteriksi Kiinan taideakatemiasta kiinalaisen maalaus- ja kalligrafiataiteen osastolta erikoisalanaan kalligrafia- ja sinettitaide. Tällä hetkellä Tuula asuu Helsingissä ja tekee tutkimusta kiinalaisesta nykymustetaiteesta väitöskirjatutkijana Turun yliopistossa. Kiinassa vietetyt lähes kaksikymmentä vuotta nykymustetaiteen kehityksen ytimessä, tiiviissä yhteydessä tutkijoihin, taiteilijoihin ja opettajiin, ovat vaikuttaneet Tuulan visuaaliseen ilmaisuun, tekniikkaan, estetiikkaan ja käsitykseen taiteesta ja sen ilmiöistä kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa. Tuula Velling on toiminut myös opettajana yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa Suomessa. Hänen abstraktia mustetaidettaan on esitelty monissa kansainvälisissä kutsunäyttelyissä Aasiassa ja ryhmänäyttelyissä Suomessa.

Galleria G12 -verkkokaupassa myytävät teokset kuuluvat sarjaan ”Jäljellä on vain hiljaisuus”. Sarjaan kuuluu 13 teosta, joista monet on jo myyty.

Tarina teossarjan luomisesta:

Talven valkaisemat metsiköt, pellot ja joet kiitivät junan ikkunassa, pikkukaupungit vilahtelivat ohitse. Kiireiset viikot etääntyivät – tyyneys valtasi kehon ja mielen. Olin matkalla kauas muistojeni metsään.

Tuntien kuluttua juna pysähtyi vanhan asemarakennuksen edustalle. Matka jatkui jokea seurailevaa, punaisten hirsitalojen ja kuusien reunustamaa tietä ohi uinuvan kyläkoulun. Avohakatun metsän laidalla erottui peltojen ympäröimä autiotalo. Luminen haapakuja johdatti hiljaiselle pihalle. Nietokset kietoivat ruusupensaita, punapajun oksia sojotti seinustalla. Puuvajalle vievä polku oli tuiskun peittämä, portaat harakan tarkastamat. Tiukka eteisen ovi avautui sittenkin. Talo lämpeni hiljalleen.

Kireinä pakkasöinä sametinmusta tyhjyys lennätteli tähtiä, ja syvä hiljaisuus rauhoitteli uneen. Aamuisin ikkunasta aukeni yön kirjailema pihamaa: hyppyjä, pyrähdyksiä, kipittelyä ja loikintaa. Päivisin lumihanget sädehtivät auringossa talon ympärillä.

Vähitellen mieleni syveni muistikuviin kadonneesta metsästä. Eteeni tulvi kevättalvinen hiihtolatu, humisevat puut, pihkalle tuoksuva naava ja jäniksen jäljet pajukossa. Palasin aikaan, jolloin käki kukkui kuusikossa, muurahaiset kulkivat polkujaan ja suopursut tuoksuivat jo kaukaa – kunnes eräänä päivänä raivauskoneet saapuivat.

Asetuin talossa valoisaan kulmahuoneeseen, josta avautui näkymä kadonneen metsän raiskiolle. Luomisprosessi alkoi. Laskin pöydälle maalausalustan, muhkean sivellinsarjan ja muut työvälineet, ja keskityin aluksi havainnoimaan jokaista esinettä erillisenä ja arvokkaana osana prosessia. Alusta tuoksui lampaanvillalle ja muste kamferille. Lasikulhossa liikahteli lähdevesi. Siveltimissä tuntui bambu ja aito eläinkarva. Papereissa pilkahteli innostavia ominaisuuksia. Työvälineissä ilmeni hienostunut ja taitava käsityö.

Päivät kuluivat. Mieleni kuljeksi kadonneessa metsässä. Sivellin liikkui, muste tuoksui, paperi inspiroi. Valmistui vahvoja maalauksia, muistikuvista metsän siimeksessä, arvomaailmasta, syvistä tunteista, hiljaisuudesta.