Päivi Hintsanen

Kuva-aiheissani liikutaan usein jossakin toden ja unen rajamailla: oikeat paikat ovat sekoittuneet keksittyihin paikkoihin ja tiloihin ja todellisuuden elementit häivähtelevät mielikuvitusmaailmassa. Itselleni kuvani ovat dokumentaatiota päässäni näkyvistä paikoista ja hahmoista, joihin unisilla tutkimusmatkoillani olen törmännyt.

Työskentelen pääasiassa tietokoneella. Aloitin taiteilijan urani mediataiteen ja erityisesti verkkotaideteosten parissa, mutta jossain vaiheessa huomasin siirtyneeni kybermaailmasta tähän oikeaan: aloin toteuttaa erilaisia installaatioita ja toteuttaa konkreettisia kuvateoksia.

Ensimmäiset verkkoteokseni olivat kuville ja teksteille pohjautuvia sekä lineaarisia että epälineaarisia tarinoita. Edelleenkin minua kiinnostavat ennenkaikkea tarinan kertominen (niin verkkotaideteoksissa kuin kuvissakin) ja ihmisten välinen vuorovaikutus ja kommunikaatio heidän kanssaan – ja toisaalta myös verkon yleiset ja välillä kiusallisetkin ilmiöt kuten roskaposti. Yritän etsiä tasapainoa tekniikka-overloadiin pitämällä asiat maanläheisinä. Siksi suosin mekaanisia ratkaisuja digitaalisen sijaan ja henkilökohtaista kontaktia tietokantataiteen sijaan. Kuvissani haluan luoda outoa todellisuuden kaltaista epätodellisuutta melko pelkistetysti, mitään alleviivamatta.

Kuvia työstän erilaisilla digitaalisilla sekä analogisilla kollaasitekniikoilla. Yleensä teosten tekniikkana on tietokoneella toteutettu grafiikka, jossa yhdistetään valokuvaa, skannattuja elementtejä ja maalausta. Uudemmissa teoksissani olen käyttänyt aiempaa enemmän maalauksellisuutta ja kollaasitekniikoita: kuvissa on edelleen pohjana valokuva, mutta skannattujen pintojen ja materiaalien lisäksi tekniikkana on ollut myös vesivärillä maalatut pinnat ja itse otettujen kuvien sekaan on poimittu materiaalia myös vanhoista arkistovalokuvista. Numeroidut vedossarjat ovat laadukkaita pigmenttimustevedoksia taidegrafiikka- tai valokuvapaperille. Kokeellisimmissa tulostukseen pohjautuvissa projekteissani käytän myös mm. lasertulostintekniikoita ja erilaisia tulostuspintoja. Teen paljon myös käsin: piirrän, maalaan, raaputan.

 

______

eng.

In my art the atmosphere sets somewhere between reality and dream: real places are mixed with fictitious places and spaces, and the elements of reality glimpse in the imaginary world. I like to describe my images as a documentation of the places and characters I have met on my dreamy expeditions.

I work mainly with computer. I started my artistic career ”in cyber world”, making media art and especially web art. In some point my art started shifting towards the ”real world”: making installations and prints on paper have combined those two different worlds together.

My first web art pieces were image and text based stories, both linear and non linear. Still I’m not so interested in the technology that internet provides nor using the latest technical solutions in my works, but the story telling and larger phenomenons of internet itself: from interaction and communication between people from all over the world to those irritating side effects of web – like spam. I seek the balance for technical overload by keeping the things quite earthy: I prefer mechanical solutions over digital and personal contact over database based art. In my prints I want to create weird reality – like unreality in quite a plain visual way, not underlining the message.

I use different digital and analogical collage techniques to make pigment ink prints that take their place technically somewhere between photography and traditional print making. Usually the technique combines photography, scanned elements and painting. In my most recent works I have combined more traditional art methods to my digital work. My limited edition prints are always quality pigment ink prints. In my more experimental print projects I use also laser print techniques and various printing materials. I also use analogical / traditional methods: drawing, painting, scratching.

CV

CV

s. 1970
Jyväskylä, Finland

Jäsenyydet / memberships: Muu ry., Jyväskylän taiteilijaseura / Jyväskylä Artists Association, Suomen taidegraafikot ry / The Association of Finnish Printmakers, Kuvittajat ry / the Finnish Illustration Association

Teoksia julkisissa kokoelmissa

Jyväskylän kaupunki / Jyväskylän taidemuseo
Jyväskylän yliopisto

Tärkeimmät palkinnot ja kunnianosoitukset + MUU

2008 Jyväskylän kaupungin kulttuuripalkinto
2006 Suomen Väriyhdistyksen myöntämä Iiris -palkinto Coloria.net -sivustosta
2002 Summit Awards / silver (nonprofit): 1940 – Silence
1999 MindTrek Nokia Communicator -sarjan voitto 550 km -projektilla (yhdessä Jani Ruuskasen ja tuottaja Marika Björkin kanssa)

Teos Uninvited Words valittiin niiden 15 teoksen joukkoon, jotka julkaistiin vuonna 2006 GROK -CDromilla; kokoajana New Museum of Contemporary Art (New York).

Live Herring -työryhmässä Keski-Suomen elokuva- ja mediakulttuurin läänintaiteilijana (kausi 2009-2013).

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa