Leevi Kivisaari

Leevi Kivisaari (s.1977) on espoolainen taidemaalari.

”Maalausteni lähtökohtana on havainto ja realistinen näköiskuva. Oli aiheena sitten ihminen, asetelma tai maisema niin valon maalaaminen heijastuksineen on tärkein sisältö töissäni. Olen tutkinut valon eri sävyjä asettamalla mallini monenlaisiin eri valaistuksiin; Auringonvaloon, sähkövaloon, pohjoiseen kylmään valoon ja öiseen valoon.

Muotokuvamaalauksissani ja alastonkuvissani pyrin näköisyyden lisäksi saamaan esille vahvaa fyysisyyden ja psyykkeen sekä läsnäolon tuntua.

Erityisenä innoittajanani on Italialainen muotokuvamaalari Caravaggio jonka teoksissa on valon ja pimeyden draamaattista vastakohtaisuutta. Caravaggion perässä olen kulkenut ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.”

 

CV

Opinnot:
2015 Spring Studio, New York USA
2001-2008 Kuvataideakatemia, Kuvataiteen maisteri, KUM/MA
1998-2001 Taidekoulu Maa
1999-2002 Yliopiston Piirustuslaitos
1997-1998 Espoon Taidekoulu
1990-1992 Espoon kuvataidekoulu

Yksityisopinnot:
1997-1998 Lasse Marttinen

Yksityisnäyttelyt:
2020 Galleria Aarni
2015 Galleria Johan S.
2013 Galleria Rantakasarmi, Helsingin Taiteilijaseura
2010 Galleria G18
2009 Espoon Kulttuurikeskus, Tapiola
2009 Espoon taidelainaamo, marraskuun taiteilija
2008 Galleria Oljemark
2008 Sello, Espoon aluekirjasto
2006 Galleria Bakeliittibambi
2006 Galleria Pictor, Nummela
2004 Galleria Bakeliittibambi

Yhteisnäyttelyt:
2015, 2013, 2010 Espoon Kuvataiteilijoiden kesänäyttely
2009 Espoon kuvataiteilijat 40 v. juhlanäyttely
2009 Nykytaidemessut, Wanha satama
2009 Galleria Oljemarkin kesänäyttely
2008 Galleria Oljemarkin kesänäyttely
2007 Galleria Aarni, Espoon kuvataiteilijoiden kesänäyttely Apis mellifera
2007 Galleria Oljemarkin kesänäyttely
2006 Kuvataideakatemian lopputyönäyttely, Helsingin Taidehalli
2005 Ars Figura, Mänttä
2005 Aito vai väärennäs, Mustion linna
2005 Suomen taiteilijain 110. näyttely, Helsingin Taidehalli
2004 Cygnaeuksen Galleria
2004 Peippolan taidekesä, Galleria Oljemark
2003 Kiasma, Nykytaiteen museo (Osana Jani Leinosen installaatiota)
2002 Kuvataideakatemian Galleria
2001-2004 Art Taipalsaari
2001 Nuorten näyttely, Taidehalli, Helsinki
1999-2001 Taidekoulu Maan kevätnäyttely

Jäsenyydet:
Taidemaalariliitto
Espoon kuvataiteilijat

Maalauksia julkisissa kokoelmissa:
Kuntatalo, Helsinki
Uudenmaan Sairaalapesula Oy
Espoon kaupunki
Varsinaissuomalainen osakunta
Sello, Espoon aluekirjasto
Espoon Kulttuuurikeskus
Lääkäriasema Adina
Villa Gyllenberg
Kymenlaakson osakunta
Albert Edelfeltin Säätiö
Taidekeskus Salmela
Mäntyharjun kunta
Kullaan kunta
Kansiopalvelu Samaa
Schildts-Förlag
Sten & co oy ab
Turun ylioppilaskyläsäätiö

Julkiset muotokuvat:
Kalervo Haverinen, toimitusjohtaja
Juha Sten, toimitusjohtaja
Aulikki Kananoja, ylisosiaalineuvos
Olli Mäenpää, Hallinto-oikeuden professori
Marketta Kokkonen Espoon kaupungin johtaja
Esko Ukkonen Helsingin yliopisto
Heimo Saarikko, professori
Tapani Rihtimäki, Kullaan kunnanjohtaja
Orvo Kiesi, teollisuusneuvos
Mikael Westerback, Villa Gyllenbergin intendentti

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa