Katonraja Lattianraja
Seinänkorkeus (mm)
Teoksen kuvat
Sovitusohjelma
kuva kuva kuva

Ulmus.2022.04

2022 Maalaus, akryyli, puupohja
73 x 94 cm Teos on ripustusvalmis
Tilattavissa

Jalava, puuvaha, akryyliväri
Huom. teoksessa ei ole kuvan valkoista taustaa.

JALAVA
Teosten tausta on nähtävä ja koettava abstraktina kalligrafiana. Puu korostaa teoksen materiaalista läsnäoloa: sen syykuviot tuovat teokseen luonnon arvaamattomuuden, mikä pakottaa katsojan keskittymään.

Pohjat olen valmistanut 30 vuotta vanhoista, tuppeen sahatuista raakalaudoista. Laudat olen oiko- ja tasohöylännyt. Kunkin laudan käyttö on tarkoin suunniteltu, perustuen sen väriin ja vuosikasvujen sekä ydinsäteiden muodostamaan struktuuriin. Laudat on liitetty toisiinsa kalustelamelleilla.

Näin syntyneet pohjat olen käsitellyt mustalla puuvahalla, joka korostaa pohjan struktuuria ja tehostaa värejä. Pohja on tasa-arvoinen akryyliväreillä maalattujen, konkretististen värisektorien kanssa.

Konkretistiset pinnat, fragmentit, perustuvat kaupunkikortteleiden muotoihin eri kartoilla. Joissakin teoksissa olen käyttänyt lisäksi jalavan rakenteen muotoja. Teoksissa olevat suorat kaiverrukset esittävät puiden oksistoja. Kaarevat, kiemurtelevat kaiverrukset ovat kuvia kuoriaisten toukkien tekemistä käytävistä nilassa ja jälsissä.

VÄRI
Pyrin yhdistämään värejä epäsovinnaisesti ja ristiriitaisesti löytääkseni uusia harmonioita. Näissä töissä olen inspiroitunut eurooppalaisesta modernismista (1910-1930), Bauhausin käyttämistä väreistä sekä 80-luvun Memphis-tyylistä. Väreillä olen tallentanut hetkiä ja ajankohtaa.

Teosten materiaalina on käytetty vuorijalavaa. Puut on istutettu mahdollisesti jo 1920-luvulla, Hyvikkälän kartanon vielä kuuluessa vapaaherralliselle Boije-suvulle.  Tilan isäntä Juhani Saarinen kaadatti osan kookkaista pihapuista 1980-luvun lopulla, näki puuaineksen kauneuden ja sahautti siitä lankkua odottamaan tulevaa tarvetta. Puumateriaalin lahjoitti tilaa nykyisin viljelevä Juhanin pojantytär Salla Saarinen.

Esa Lukala, 2023

 

Taiteilijan teokset taidekaupassa

  • OAT2407

    2024 142 x 91 x 5 cm Veistos, akryyli, puu, puuvaha 5200 € tai 217 €/kk Tilattavissa
  • OAT2406

    2024 158 x 53 x 5 cm Veistos, akryyli, puu, puuvaha 3800 € tai 158 €/kk
  • OAT2401

    2024 99 x 53 x 5 cm Veistos, akryyli, puu, puuvaha 2000 € tai 83 €/kk
  • OAU2201

    2022 55 x 73 x 3 cm Maalaus, akryyli, puu, puuvaha 1700 € tai 71 €/kk Tilattavissa
  • OAC2306

    2023 125 x 108 x 5 cm Maalaus, akryyli, kangaspohja 3800 € tai 158 €/kk Tilattavissa
  • OAU2204

    2022 61 x 50 x 3 cm Maalaus, akryyli, puu, puuvaha 1700 € tai 71 €/kk Tilattavissa
  • OAC2305

    2023 132 x 114 x 5 cm Maalaus, akryyli, kangaspohja 3800 € tai 158 €/kk
  • OAU2401

    2024 81 x 52 x 3 cm Maalaus, akryyli, puu, puuvaha 1800 € tai 75 €/kk Tilattavissa
  • OAC2304

    2023 142 x 122 x 5 cm Maalaus, akryyli, kangaspohja 4200 € tai 175 €/kk Tilattavissa
  • OAU2402

    2024 83 x 73 x 3 cm Maalaus, akryyli, puu, puuvaha 1800 € tai 75 €/kk Tilattavissa
  • OAC2303

    2023 142 x 122 x 5 cm Maalaus, akryyli, kangaspohja 4200 € tai 175 €/kk Tilattavissa
  • OAU2205

    2022 45 x 45 x 3 cm Maalaus, akryyli, puu, puuvaha 1200 € tai 50 €/kk Tilattavissa
  • OAC2302

    2023 142 x 122 x 5 cm Maalaus, akryyli, kangaspohja 4200 € tai 175 €/kk Tilattavissa
  • OAC2308

    2023 122 x 142 x 5 cm Maalaus, akryyli, kangaspohja 4200 € tai 175 €/kk Tilattavissa
  • OAC2301

    2023 180 x 145 x 5 cm Maalaus, akryyli, kangaspohja 5000 € tai 208 €/kk Tilattavissa
  • OAT2405

    2024 102 x 45 x 5 cm Veistos, akryyli, puu, puuvaha 2500 € tai 104 €/kk Tilattavissa
  • OAT2404

    2024 113 x 60 x 8 cm Veistos, akryyli, puu, puuvaha 2700 € tai 113 €/kk Tilattavissa
  • OAT2403

    2024 73 x 24 x 4 cm Veistos, akryyli, puu, puuvaha 1400 € tai 58 €/kk
  • OAT2402

    2024 81 x 52 x 5 cm Veistos, akryyli, puu, puuvaha 1600 € tai 67 €/kk Tilattavissa
  • OAU2212

    2022 56 x 36 x 3 cm Maalaus, akryyli, puu, puuvaha 1600 € tai 67 €/kk Tilattavissa
  • OAU2213

    2022 50 x 70 x 3 cm Maalaus, akryyli, puu, puuvaha 1700 € tai 71 €/kk Tilattavissa
  • Ulmus.2022.04

    2022 73 x 94 cm Maalaus, akryyli, puupohja 1800 € tai 75 €/kk Tilattavissa
  • Ulmus.2022.02

    2022 47 x 53 cm Maalaus, akryyli, puupohja 1000 € tai 42 €/kk Tilattavissa
  • Concrete.2022.07

    2022 26 x 14 x 10 cm Veistos, betoni 1300 € tai 54 €/kk Tilattavissa
  • Concrete.2022.05

    2022 24 x 22 x 3.5 cm Veistos, betoni 100 € tai 20 €/kk Tilattavissa
  • Ulmus 2023.018

    2022 83 x 73 cm Maalaus, akryyli, puupohja 1800 € tai 75 €/kk Tilattavissa
  • Brutalist study 10

    2017 80 x 120 cm Maalaus, akryyli 2500 € tai 104 €/kk Tilattavissa
  • Bleecker st. (2) New York

    2007 100 x 100 cm Maalaus, akryyli, öljypastelli 2100 € tai 88 €/kk Tilattavissa
  • Brutalist study 2

    2017 142 x 122 cm Maalaus 3700 € tai 154 €/kk Tilattavissa
  • Brutalist study 5

    2017 144 x 122 cm Maalaus 3700 € tai 154 €/kk Tilattavissa
  • Brutalist study 9

    2017 80 x 120 cm Maalaus 2500 € tai 104 €/kk Tilattavissa
  • Illusion 03

    2014 80 x 120 cm Maalaus 2400 € tai 100 €/kk Tilattavissa
  • Kokusai dori 3A, Tokyo

    2008 45 x 45 cm Maalaus 700 € tai 29 €/kk Tilattavissa
  • Kokusai dori 3B, Tokyo

    2008 45 x 45 cm Maalaus 700 € tai 29 €/kk Tilattavissa
  • New York / 5

    2015 180 x 125 cm Maalaus, akryyli, öljypastelli 4200 € tai 175 €/kk Tilattavissa
  • Ponte A Ema

    2018 70 x 50 cm Maalaus, paperipohja, tempera 800.00 € tai 33 €/kk Tilattavissa
  • Via Chiantigiana, Firenze

    2018 70 x 50 cm Maalaus, paperipohja, tempera 800.00 € tai 33 €/kk Tilattavissa
  • Via del Corso, Firenze

    2019 100 x 70 cm Maalaus, paperipohja, tempera 1500.00 € tai 63 €/kk Tilattavissa
  • Via della Torre, Pistoia

    2019 100 x 70 cm Maalaus, paperipohja, tempera 1500.00 € tai 63 €/kk Tilattavissa